KIRJASTOON Toenperä Puumala Sulkava                                     OSALLISTU  Lukuketun blogi Okariino  Sivupiiri

ALKUUN

 

UUTTA

Ajankohtaista

Lukuketun blogi

Kirjailijaketut 2004-

Runokettu 2009

Julkaisut 2010

Sarjakuvat 2011

Tuhat ja yksi yötä 2012

Kuninkaantyttären siivet 2013

Lukukilpailu 2014

Rajulukupusu -kilpailu 2015


DIPLOMIKIRJAT
Lukukettunen
Lukurepo
Kirjakettu
Hopeakettu
Platinakettu
Kettu Repolainen

Ketun vintti


KIRJAESITTELYT
Lukukettusen kirjoista
Lukurevon kirjoista
Kirjaketun kirjoista
Hopeaketun kirjoista
Platinaketun kirjoista
Kettu Repolaisen kirjoista

 

VERKKOKIRJASTOON

 

OHJEET
Lukuketuille
Opettajille

Diplomimallit
Tilastokaavake
 

KESÄKETTU

Tee kesäkettu!

 

LISÄÄ TIETOA
Linkit
Kirjallisuutta

TEKIJÄN SANAT
Copyright
English summary
Lukuketusta
Palaute

 





Kettu Repolaisen kirjoista vähän enemmän

Aho, Tuulia: Kuikansulka. WSOY 2005.

Saalistaja varastaa aikakankaan Kuikan kylästä myydäkseen sen hyvästä hinnasta eniten tarjoavalle Kalliokaupungissa. Aikakankaan alla nukkuva voi nähdä menneisyyden ja tulevaisuuden. Kuikansulka lähtee yhdessä Rapinan kanssa Saalistajan perään. Rapina kuuluu sammalkansaan, joka on kuuluisaa opastajaväkeä.

Tuulia Aho kirjoittaa nopeatempoista ja yllätyksiä täynnä olevaa fantasiaa, jonka maailmassa erottuu suomalaisen mytologian kaikuja. Kuikansulka on saanut Lasten LukuVarkaus -palkinnon 2006.    

Aho, Tuulia: Pilkullisen koiran kesäloma. Kuvittanut Mika Launis. WSOY 2000. 

"Vanha rouva hämähäkki käsitöissä kätevä virkkaa, kutoo, neuloo, aplikoi ja kirjoo - muutenkin on pätevä. Lahjaksi se itselleen ja monilukuiselle suvulleen seittitossut kutoi jalkaan - jokaiselle kahdeksaan. Mikä aate fiksu! Ei joulusiivousta paetessa enää jalka lipsu!" Pilkullinen koira viettää riippumattomia päiviä kesälomallaan koiranvirasta. Se nimittäin toimii kulkukoirien kuorossa varaäänenjohtajana. Kahvilassa sen sijaan voi kuulla kummallisia juoruja lehmän syntymäpäivistä, tiikerikakusta, lohikäärmeestä ja lumimiehestä. 

Tuulia Ahon modernissa runomaailmassa rentoudutaan kesälomalla ja nautitaan kahvilakulttuurista. Aho ilottelee riimeillä, kielikuvilla, sanoilla ja runoeläimillään kuitenkin lastenrunouden perinnettä hienosti kunnioittaen. Mika Launiksen kansikuvan pilkullisesta koirasta ahven kourassa tulee heti hyvä mieli. Kirja jakautuu kolmeen osaan: Pilkullinen koira, tavanomaisia kahvilajuoruja ja Merinorsun kantapöydässä.  

Andersen, H.C.: Kauneimmat sadut. Kuvittanut Svend Otto S., suomentaneet Eeva-Liisa Manner, Maila Talvio ja Kaija Pakkanen. WSOY 2002.

Tinasotamies rakastuu tanssijaan. Rumasta ankanpojasta kuoriutuu kaunis joutsen. Pieni tyttö myy tulitikkuja uudenvuoden aattona. Keisarilla oli uudet hienot vaatteet… Veljeksistä kolmas lähtee myös prinsessaa kosimaan. Äitipuoli noituu veljekset joutseniksi ja lähettää heidän sisarensa talonpoikien luo.

Hans Christian Andersenin sadut ovat ehkä maailman tunnetuimpia taidesatuja. Ne ovat runollisen kauniita ja usein aika surullisia, mutta osaa hän kertoa myös lyhyitä humoristisia satuja. Svend Otto S.:n kuvitus on kuin suoraan Tanskasta - ja niinhän se onkin.

Andersen, H.C.: Pieni tulitikkutyttö. Kuvittanut Květa Pacovská. Suomentaneet Martti ja Sirkka Rapola. Lasten Keskus 2005.

Pieni tyttö tallustaa paljain jaloin lumessa ja pyryssä. Hän yrittää myydä tulitikkuja, mutta koko päivänä ei kukaan ole häneltä ostanut yhtäkään eikä antanut penniäkään. Kylmissään hän kyyristyy syrjäiseen loukkoon istumaan. Kunpa uskaltaisi raapaista yhden tikun lämmikkeeksi!

Tsekkiläinen kuvittaja, taiteilija ja lastenkirjailija Květa Pacovská on saanut Hans Christian Andersen palkinnon, joka on maailman arvostetuin lasten- ja nuortenkirjallisuuden kansainvälinen palkinto. Květa Pacovská syntyi Prahassa vuonna 1928. 

Badescu, Ramona ja Chaud, Benjamin: Pomelo puutarhanorsu. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Nemo 2004. 

Pomelo asuu voikukan alla puutarhassa ja sillä on kärsä. Pomelo on siis puutarhanorsu. Kärsä on pitkä. Ainakin kaksi kertaa pitempi kuin Pomelo. Kärsän kanssa Pomelolla on vähän vaikeuksia. Esimerkiksi tanssiessa sen päälle voi tallata. Mutta pitkästä kärsästä on myös iloa. Se on hyvin kätevä, kun tekee mieli korkealla huojuvaa mansikkaa. Pomelo on pohdiskeleva norsu. Miltä tuntuisi, jos kaikki yhtäkkiä puhuisivat ihan kummallista kieltä? Tai jos vahingossa nielee kirsikan kiven ja siitä versoo puu?

Pomelo puutarhanorsussa on kolme tarinaa: Mikä kärsä!, Pomeloa pelottaa ja Hauskoja päiviä. Hieno uusi kuvakirjatuttavuus kaikenikäisille.  

Bell, Theodore: Aikojen arkku: Ajaton seikkailu. Suomentanut Ilkka Äärelä. WSOY 2002.

On vuosi 1939. saksan tarkimmin vartioitu sotasalaisuus - huippumoderni U-33-sukellusvene - on koeajelulla ja tiedustelutehtävissä Englannin kanaalissa. Nick on 12-vuotias poika, joka rakastaa purjehtimista ja tuntee Harmaaparran majakkasaaren vedet kuin omat taskunsa. Kate on hänen hurmaava, nokkela ja rohkea 6-vuotias sisarensa. Heidän paras ystävänsä on Gunnar, vanha merikarhu ja Hänen Majesteettinsa kuninkaallisen laivaston entinen tykistöupseeri. Yhdessä koiransa Jipin kanssa Nick ja Kate löytävä hiekkapoukamasta uutuuttaan hohtavan 1800-luvun merimiesarkun. Arkkua tavoittelevat myös oudosti ilmestyneet luihut merimiehet Billy Blood, Käärmeenkieli ja papukaija Bones. Ystävykset päättävät viedä arkun lordi Hawken linnaan turvaan. Siitä alkaa hurja seikkailu, joka vie Nickin, Gunnarin ja lordi Hawken 1800-luvun fregatille. Fregatti vuotaa kuin seula ja vihollislaiva on tulossa kohti purjeet täysillä. Kate ja komentajakapteeni Hobbes taas kutsutaan vierailulle U-33:n kyytiin. Onnistuuko Nick luovimaan fregatin turvaan hengenvaarallisen riutan läpi? Ja onnistuvatko Hobbes ja Kate huijaamaan natseja ja selviämään hengissä sukelluslaivalta?

Englantilaisen Theodore Bellin Aikojen arkku jatkaa klassisten poikakirjojen parhaita perinteitä. Se on ylistyslaulu rohkeudelle, urheudelle, uskollisuudelle ja isänmaallisuudelle. Kaiken tämän Bell kirjoittaa keveästi ja ilmavasti unohtamatta huumoria kiperimmässäkään tilanteessa. Kirja on jokaisen seikkailuja ja jännitystä janoavan toivekirja.  

Cole, Babette: Prinssi Tuhkis. Suomennos Marja Leena Laaksonen ja Pauli Salmi. Kustannus-Mäkelä 1988.

Prinssi Tuhkis ei oikein prinssiltä vaikuttanut: hän oli pieni, nuhruinen ja hintelä - aivan toisenlainen kuin hänen kolme suurta ja karvaista veljeään. Prinssi Tuhkis sai siivota veljiensä sotkut. Eräänä iltana savupiipusta putoaa haltijatar. Hän on vähän huono taikomaan, mutta saa kuin saakin aikaan Tuhkiksesta suuren ja karvaisen. Löytääkö Prinsessa Tuhkiksensa alushousujen perusteella?

Cole, Babette: Tukkaa hassuissa paikoissa. Suomentanut Raija Viitanen. Kustannus-Mäkelä 1999.

Millaisia yhdistelmiä hormonit keittelevätkään sinun elimistössäsi? Ja mitä ne tropit saavat aikaan? Ja mitäs kun murkku-uutteeseen sekoitetaan vielä lemmenloraus!

Brittikirjailija Babette Cole ei jätä huumorillaan ketään rauhaan. Hän tutkailee anarkian ja fantasian suomin avarin ottein lapsen arkielämän tärkeitä ja vakavia asioita: isyyttä, äitiyttä, eläimiä, mummoja, lisääntymistä, riitelyä, eroja. Eikä aikuinenkaan kyllä Colen matkassa pitkästy.

Crossley-Holland, Kevin: Arthur: Näkyjen kivi. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2001.

Arthurilla on sama nimi kuin tarukuninkaalla. Hän asuu linnassa lähellä Walesin rajaa. Vuosisata on vaihtumassa. Merlin kutsuu niitä ylityspaikoiksi. Merlin on Arthurin ystävä. Onko hän velho? Kuten tarujen Merlin? Merlin antaa Arthurille mustan kiven, joka on peili ja outojen näkyjen kivi. Näkeekö Arthur kivetä menneisyyden vai tulevaisuuden? Tuleeko hänestä ritari? Onko hän isänsä poika?

Kevin Crossley-Holland on kaivautunut syvälle Arthur-kuninkaan tarinoihin ja keskiajan elämäntapaan. Arthur osaa lukea ja kirjoittaa ja hänellä on kaksi tietä: päästä ritariksi niin kuin hän palavasti tahtoo tai joutua  kirjuriksi tai papiksi kirkon palvelukseen. Omassa kammiossaan Arthur kirjoittaa elämästään: kolmesta surusta, kolmesta pelosta ja kolmesta ilosta. Hienoa fantasiaa, joka juurevasti kertoo myös keskiajan todellisuudesta. Näkyjen kivi on ensimmäinen osa trilogiasta. 

Dahl, Roald: Nilviöt. Kuvitus Quentin Blake. Suomentannut Sami Parkkinen. 3.p. Art House 1999.

Herra ja rouva Nilviö ovat - nilviöitä. Herra Nilviö on karvanaamainen ilkiö, joka juo kaljaa ja suunnittelee ilkitöitä rouva Nilviölle. Ruova Nilviön toinen silmä on lasia ja hän on yhtä inhottava kuin herra Nilviö. Yhdessä he herkuttelevat lintupiiraalla joka torstai. Herra Nilviön suurta huvia on neljän apinan kouluttaminen tekemään kaikki ylösalaisin. Mutta eräänä päivänä Afrikasta lentää Punkerolintu lomailemaan ja laskeutuu suoraan apinahäkin katolle...

Roald Dahlin herra ja rouva Nilviö ovat todella vastenmielinen pariskunta. Mutta he saavat ansionsa mukaan. Apinaisä Mukkelis-Makkeliksen ja lintujen kosto on kauhistuttava kutistaminen. Nämä nilviöt ovat perin juurin sukua Dahlin lapsia syöville noidille ja jättiläisille, jotka nauttivat perskurkkanoita. Lyhyt ja ytimekäs ja aika isotekstinen kirja, jossa on paljon kuvia. Tämän jaksat sinäkin lukea. PL 2016

Donaldson, Julia: Reino Raitakatti. Kuvittanut Axel Scheffler. Suomeksi riimitellyt Tittamari Marttinen. Mäkelä 2009.

"Kitaraa soittelee kadulla Matti, vieressä naukuu raitainen katti. He laulavat yhdessä niitä ja näitä, hienoja lauluja rytmikkäitä." Ystävykset joutuvat eroon toisistaan: katti löytää kissakaunottaren ja Matti kaatuu ja joutuu sairaalaan.

Julia Donaldsonin runokuvakirjojen teemat ja juonet pitävät lukijan hyppysissään. Tittamari Marttisen taidokkaasti suomentamat riimittelyt vauhdittavat lukemista. Kuvakirja ystävyydestä ja elämän kiertokulusta kaikenikäisille.

Franquin, André: Mustat sivut. Suomentanut Timo Reenpää. Oulun sarjakuvaseura 1992.

Vampyyrit sieppaavat loppuun ajaneen polkupyöräilijän. Metsästäjät osuvat aina itsensä. Puolustusministeri kuolee ambulanssia odotellessa. Linnut syövät linnunsyöttäjän. Aseostaja sytyttää kranaatin sikarina. Avaruusaluksen suunnittelijoille on sattunut pieni virhe…

Sarjakuvapiirtäjä André Franquinin mustempi puoli. Marsupilamin luojalla ja Pikon ja Fantasion piirtäjällä on pimennyt. Kyytiä saavat niin metsästäjät, asetehtailijat kuin mutantitkin. Ei suositella herkkähermoisille eikä opettajille.

Garam, Sami: Jörde-Juge: eli koomisii stoorei ja viileit kuvii Stadin skloddeille. Kuvittanut Kivi Larmola. Tammi 2001.

”Kelatkaa hei mikä stara. Ihan järkky kakara. Se ei edes fledaansa leikkaa. Ja vaik on jätkä, ni silmät meikkaa. Se fuulaa: tää on trendii. Ei heebol oo yhtään frendii. Funtsi vähä Stadin kundi. Vedä Juge uus rundi.” Karmeita ja opettavaisia runoja eläinten rääkkääjästä, tulitikuista, mustien pilkkaajista, metsästäjästä, peukalonimijästä, tuolinkeikuttajasta ja tyypistä, joka tsiigaili vaan taivaalle.

Sami Garam on saanut kohtauksen ja kirjoittanut hesaksi eli stadin slangilla vanhan kunnon Jörö-Jukan. Aika hieno! Tai siis kauhea. Kirjassa on myös mukana cd-levy.

Guarnieri, Paolo: Poika nimeltä Giotto. Kuvat Bimba Landmann. Lasten Keskus 1998.

Giotto on paimenpoika, jolla on unelma saada piirtää. Paimenessa ollessaan hän täyttää kuvillaan hiekan ja kaikki kivet. Eräänä päivänä hän näkee ihmeellisen Madonnan ja lapsen kuvan. Sen on maalannut Cimabue. Giotto seuraa Cimabueta hänen työhuoneelleen ja kertoo tälle unelmastaan. Giotto saa kokeilla Cimabuen värejä, ja taiteilijan antaa niitä vielä hänen mukaansakin. Tuleeko Giottosta maalari? Toteutuvatko hänen unelmansa?

Bimba Landmann on kuvittanut tarinat Giottosta, Leonardo da Vincistä ja Clarasta ja Franciscuksesta. Hänen kuvakirjojensa tyyli kumpuaa aiheista ja niiden historiasta. Keskiaikainen kirkkomaalaus ja tyyli kultauksineen ja perspektiiveineen valtaavat kuva-alan. Tarinat ovat sekä kauniita että historialliseen aiheeseensa perehdyttäviä. Kirjat ovat harvinaisia myös siksi, että ne on käännetty italian kielestä.

  Hayden, Torey: Pöllöpoika. Suomentanut Suvi Mikkola. Otava 2005.

Davidilla ei ole koskaan ollut mitään omaa. Äiti ja isä ovat hylänneet sekä Davidin että isosisko Lilyn. David on vuosien saatossa vaeltanut sijaiskodista toiseen, mutta joka paikassa änkyttävä ”vammainen” poika on todettu liian vaikeaksi tapaukseksi. Nyt hän on päätynyt ”mummon” luo ja jälleen pitäisi sopeutua uuteen paikkaan ja kouluun. Koulussa Davidin ainoa ystävä on lapsinero Mab jota kiusataan fiksuutensa takia. Eli vastakohdat löytävät toisensa.

Eräänä päivänä kotimatkalla David löytää maasta pöllön pesän. David hätistää pöllöemon matkoihinsa ja pihistää yhden munan pesästä. Mabin avustuksella David ryhtyy hautomaan munaa ja vihdoin siitä kuoriutuu pieni pöllönpoikanen.

Pöllönpoikasen kasvattaminen osoittautuu mahdottomaksi ja edessä on jälleen luopuminen. David on onneton ja kun tilanne päättyy pahimmalla mahdollisella tavalla Davidin elämä romahtaa jälleen kerran.

Mutta aina on toivoa ---- niin tässäkin tapauksessa.

Liikuttavan koskettava selviytymistarina hyljeksitystä ja kiusatusta pojasta.

Helakisa, Kaarina: Mies joka halusi nähdä koko maailman. Kuvittanut Heli Hieta. Otava 2001.

Olipa kerran mies, jolla oli jotain sellaista, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi. Hänellä oli unelma. Hän halusi nähdä koko maailman. Sitten hän sattui saamaan niin tavattoman arpajaisvoiton, että hän saattoi toteuttaa unelmansa. Ja hän päätti nähdä aivan koko maailman: jokaisen lampareen ja jokaisen metsän ja jokaisen mökin ja laakson ja tunturin...

Heli Hiedan kuvittamana Helakisan satu tuntuu irtoavan kaikesta yksinkertaisesta. Hänen kuvansa kirkastaa sadun myyttisen ja filosofisen ulottuvuuden. Se huvittaa, korostaa ja nostaa esiin yksityiskohtia. ja liikuttaa lopuksi kyyneliin.

Helakisa, Kaarina: Pilviäidin perilliset: Satuja vuosilta 1959–1989. Kuvittanut Outi Markkanen. Otava 1989.

Taiteilija tekee hallitsijalle linnan, jossa ei ole seiniä eikä kattoa. Hallitsija kutsuu sinne asumaan haltioita, maahisia, sinipiikoja ja peikkoja. Siellä asuvat monet jättiläiset, Alladdin, Hannu ja Kerttu. Hallitsijaa alettiin kutsua Pilviäidiksi. Hallitsijan kuoltua linnan asukkaita alettiin kutsua Pilviäidin perillisiksi. Näin alkaa satukirja. Ja jatkuu sadulla tytöstä ja pojasta nimeltä Olipakerran ja Senpituinense. Saat myös lukea sadut tonttuenkelistä ja maailman viimeisen keijukaisen automatkasta - ja monta monta muuta.

Kaarina Helakisan satutuotanto on koottu tähän kirjaan. Helakisa on suomalaisen sadunkerronnan uudistaja. Saduissa seikkailevat ilkikurisesti tontut ja enkelit ja Neitsyt Maaria. Kielellinen leikittely kuuluu Helakisan kertojan ääneen.

Helakisa, Kaarina: Prinsessan siivet. Kuvittanut Heli Hieta. Otava 1999.

Prinsessa sairastuu. Koko valtakunta vaikeroi. Tohtoreita ympäri maailmaa vaeltaa linnaan pitkänä jonona. Mutta prinsessa makaa kuumehorteessa, ei puhu eikä aukaise silmiään. Eräänä päivänä saapuu mies, joka on toista maata. Hän lupaa parantaa prinsessan. Mutta hinta on kova. Mies sivelee punaisella höyhenellä kolmesti prinsessan otsaa, sydämen kohtaa ja selkää. Prinsessa paranee, mutta hänen selkäänsä kasvaa aluksi pienet kyhmyt. Ja kyhmyt särkevät. Neljäntenä yönä niistä puhkeaa silkinpehmeät, purppuranpunaiset siivet...

Heli Hiedan esikoiskuvitus on värikylläinen ja fantastinen kuvitus Helakisan satuun prinsessalle kasvavista siivistä. Hieno satu lapsista, vanhemmista, itsenäistymisestä ja irti päästämisestä.

Hotakainen, Kari: Ritva. WSOY 1997.

Ibbotson, Eva: Virta vie viidakkoon. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2003. Pultti. 

"Ihmisestä itsestään riippuu, onko paikka helvetti vai paratiisi", lukee Maia Amazonista kertovasta kirjasta englantilaisessa sisäoppilaitoksessa. Hän on juuri kuullut saavansa kodin isänsä sukulaisperheessä, joka asuu Manausissa, Brasilian viidakossa. Matka Manausiin kestää kaksi kuukautta: ensin valtamerilaivalla, sitten jokilaivalla. Ainoana seurana Maialla on kotiopettajatar A. Minton, jonka hattupiikillä voi tappaa ja jonka matka-arkku on täynnä kirjoja. Kaikki menee hyvin. Vai meneekö?

Eva Ibbotson on englantilainen lasten- ja nuortenkirjailija, jonka "Pelastakaa kummitukset", "Voi noita noitia" ja "Aaveet muuttavat länteen" olivat 1980-luvulla suomalaistenkin nuorten kirjahittejä. Nyt Ibbotson on kirjoittanut salaperäisen ja liikuttavan seikkailukirjan, joka tuoksuu klassikolta. Kirja vilisee ilkeitä kaksosia, viidakossa eläviä poikia ja tutkimusmatkailijoita, lumoavia kotiopettajattaria ja lordien perijöitä. Mutta ennen kaikkea se kertoo omien voimavarojen löytämisestä. 

Ikola, Kaisa: Hullu luokka. 2.p. Kirjapaja 1999. Hullu luokka.

Itkonen, Jukka: Be & Pop: Lastenrunoja ja runotarinoita. Kuvittanut Erika Kovanen. Otava 1997.

”Savolainen kana oli nohevana: - Kuules, kukko itara, osta sähkökitara! Että pääset rokkaamaan, kultalevyn nokkaamaan!” Mikä on lattahännän patoutuma? Ja miten myyrä rakastaa? Mitä törröttäjälle tapahtui ja mitä teki Tuttivaaran tupajumi? Ja millaista on olla varpuselle pesänä? Entä oliko onnellista Pii-Sami Bittinäädän elämä?

Jukka Itkonen lennähti kuin omat siivekkäät runonsa lastenrunouden kartalle tällä teoksellaan. Varkautelainen laulaja, Lehtevämies, ZZ-Topeliuksen mies osaa vinguttaa runoviuluaan ja kukaties lukijan sydäntäkin.

Jansson, Tove: Vaarallinen matka. Suomentanut Panu Pekkanen. 5.p. WSOY 2009.

"Jos uhkaisi vaara suurin, minä nauraisin sille näin, se tylsyyden loppumaan saisi, kaikki menisi nurinpäin." Ja seikkailun Sanna totisesti saa kokea!

Tove Janssonin hieno kuvakirja Vaarallinen matka on pitkään ollut loppuunmyyty. Runokirjanakin tämän voi hyvin nauttia. Mutta näin voi tylsä arki muuttua vaaralliseksi ja pelottavaksi matkaksi yhtäkkiä, silmälaseja vaihtamalla. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1977.

Jansson, Tove ja Lars: Muumipeikko 9. Sisältää jaksot: ”Hosulin kosinta”, ”Muumin lamppu”, ”Muumipeikko ja rautatie”. WSOY 1993.

Hosuli rakastaa nappeja, näkinkenkiä ja kiviä. Hän asuu tyhjässä kahvipurkissa ja käyttää hattuna vanhaa kattilaa. Hosuli on rakastunut. Mymmeliin. Muumipeikko ja Niiskuneiti vähän epäilevät Hosulin lemmen kohdetta, mutta päättävät silti auttaa. Kuinkahan Hosulin kosinnalle käy?

Tove Janssonin Muumipeikko on Suomen kansainvälisesti menestynein sarjakuva. Tove piirsi sarjakuvaa ensimmäiset 14 jaksoa yksin. Sitten hänen avukseen tuli hänen Lars-veljensä, joka alussa käsikirjoitti sarjakuvaa ja myöhemmin myös piirsi sarjakuvaa.

Juurikkala, Kaija: Aada ja pimeyden lapset. WSOY 2007.

Aadan perhe on saapunut terapialeirille hakemaan apua Aadan puhumattomuuteen. Aadan kaksoissisko on kuollut ja sen jälkeen Aada ei ole puhunut sanaakaan. Leiriä pitää kuuluisa opettaja Rothovius. Leirille on tullut myös Petteri ja hänen ongelmansa on juuri päinvastainen kuin Aadan. Petteri on kokoajan äänessä ja muutenkin ylivilkas ja herkästi suuttuva. Aada ja Petteri ystävystyvät ja he tutustuvat myös Helmiin. Kummallista on kuitenkin se, että Aada ja Petteri huomaavat ettei Helmiä tunnu muut näkevän lainkaan. Rothovius on Aadan mielestä jotenkin pelottava ja Petterikään ei liiemmin hänestä välitä. Kun sitten Rothoviuksen ankarat ja Petterin mielestä jopa sadistiset kasvatusmenetelmät kohdistuvat Aadaan Petteri raivostuu ja päättää, että hänen on autettava Aadaa.

Aada ja Petteri joutuvat yllättäen seikkailulle maailmaan jossa on sekä henkiä että eläviä. Välillä tuntuu siltä, ettei tuolta oudosta maailmasta ole pois pääsyä ollenkaan. Rothoviuksen salaisuuskin paljastuu ja Helmi on suurena apuna Aadalle ja petterille.

Kirjan tarina on oiva esimerkki ystävyydestä ja luottamuksesta.

Jörö-Jukka eli hupaisia tarinoita ja lystikkäitä kuvia. Sepittänyt Heinrich Hoffmann, suomentanut A. Kohonen. 7. p. Otava 1994.

Karmeita ja opettavaisia tarinoita tottelemattomille lapsille. Miten käy Julman Jussin, joka rääkkää eläimiä? Ja kuinka käy tytölle, joka leikkii tulitikuilla? Saat lukea myös peukalonimijästä ja Velli-Vilhosta sekä Keikkuja-Leikkuja-Vilpusta.

Jörö-Jukkaa pidetään eurooppalaisen kuvakirjan lähtökohtana. Se syntyi vuonna 1844 Heinrich Hoffmanin pojalleen kirjoittamana kuvakirjana. Teksti on kauhistuttanut sukupolvien ajan: miten käy tottelemattomien lapsien. Mutta tuoreena tarinat ja riimit ovat pysyneet. Jopa niin, että niistä on tuore stadinnos – mukaelma, joka kuitenkin on täysin uskollinen alkuperäiselle teokselle.

Kalland, Ben: Villihaukka. Suomentanut Rauni Hukka. Otava 2004.

Max 13 v on isänsä kanssa purjehtimassa ja hän on tylsistynyt. Isä on tietysti innoissaan, kesän viimeinen mahdollisuus purjehtia ja siitä on otettava kaikki irti. Max kaipaa kuitenkin äitiään joka on lähtenyt työmatkalle ja samalla toteuttamaan unelmiaan ja viipyy siellä ties kuinka kauan. Isä ja Max ovat rantautuneet kallioiseen niemeen ja Max huomaa kiikaroidessaan villihaukan. Haukka käy taistelua parin variksen kanssa ja Max jää seuraamaan lintujen kisaamista. Yhtäkkiä Max huomaa että haukka lentää suoraan kohti radiomastoa tukevaa vaijeria ja törmää siihen. Lintu tipahtaa maahan kuin kivi. Max ryntää katsomaan kuinka linnun kävi ja huomaa että lintu on aitauksen sisäpuolella ja portit ovat suljetut, kuinka hän nyt pääsee auttamaan lintua. Vihdoin isä suostuu kiipeämään aidan yli ja tarkastaa linnun kunnon. Isän mielestä lintu on lopetettava ettei se kärsisi enempää. Max on toista mieltä, hän haluaa ottaa linnun mukaan ja toimittaa sen eläinlääkärille. Eläinlääkäri lastoittaa haukan siiven ja kehottaa isää ja Maxia toimittamaan linnun pieneläinklinikalle. Suostuttelun jälkeen isä kuitenkin lupaa, että Max voi hoitaa lintua itse ja näin he ottavat sen mukaansa purjehtimaan Max antaa haukalle nimen Spitfire.

Max päättää hoitaa haukan kuntoon ja palauttaa sen sitten luontoon. Tuon suunnitelman toteuttaminen ei suinkaan ole helppoa ja yksinkertaista. Max kohtaa suuria vaikeuksia, häntä syytetään jopa eläinrääkkäyksestä. Apuun tulee kuitenkin naapurissa asuva kuudesluokkalainen Sara ja hänen ukkinsa Raymond. Raymond on lapsena ja nuorena asunut Englannissa ja kouluttanut metsästyshaukkoja. Nyt tarvitaan vain välineet: huppu, talutin, nilkkaremmit, vaaka ym. Kaikki tarvittava tilataan Englannista. Homma johon Max, Raymond ja Sara ryhtyvät on laitonta, mutta se on nyt sivuseikka. Tärkeintä on saada Spitfire lento- ja pyydystyskuntoon jotta se pärjäisi vapaana luonnossa. Max on nimittäin päättänyt ettei hänen haukkaansa suljeta mihinkään eläintarhaan loppuelämäkseen.

Huikean jännittävä ja todella mielenkiintoinen kirja. Tätä kirjaa lukiessani tuntui aivan kuin itse olisi hoitanut ja kouluttanut tuota haukkaa. Niin todellinen tarina oli, suosittelen lämpimästi.

Suomenruotsalaisen Ben Kallandin esikoisteos.

Kallioniemi, Tuula: Aleksanteri Suuri ja muita koiratarinoita. Otava 1995.

Kallioniemi, Tuula: Pää kylmänä, Papriikka. Otava 2007.

Papriikka Piiparin kotona ei leveillä rahalla ja tavaroilla mutta läheisyyttä ja rakkautta on sitäkin enemmän. Papriikan perhe, johon kuuluu myös isoveli Tomotei, pienet kaksospojat, gerbiili, koira ja tietysti äiti ja isä muuttavat kerrostaloon vuokralle. Pian selviää, että naapurissa asuu varsinainen jäkättäjä ja kyttääjä Salli Laiho. Laihojen Ilona-tyttö on oikea kiusanhenki ja aiheuttaa Papriikalle, kaksosille ja monelle muulle ikävyyksiä ja mielipahaa.

Vielä kun Papriikalle selviää, että Laihojen perhe havittelee Papriikan uuden ystävän pappa Laihon taloa ja yrittävät pakottaa papan vanhainkotiin Papriikka suuttuu todella. Papriikan pelastusoperaation aikana selviää arvaamattomia asioita ja seikkailuiltakaan ei vältytä.

Tuula Kallioniemi kirjoittaa vauhdikkaasti ja mukaansatempaavasti, hänen kirjoja lukiessaan ei todellakaan pitkästy.

Hän on julkaissut yli 60 kirjaa, lasten ja nuorten kirjojen lisäksi mm. selkokirjoja.

Kerr, P.B.: Lampun lapset : [1] Faaraon haudan vangit. Suomentanut Anja Gothoni. Tammi 2005.

 Hurmaavan hauska ja samalla jännittävä ja mielikuvituksellinen tarina.

Tarina alkaa siitä kun maa järisee Egyptissä ja samanaikaisesti New Yorkissa 12-vuotiaat kaksoset John ja Philippa Gauntin elämä mullistuu. Kaksi tapahtumaa joilla ei luulisi olevan mitään yhteistä liittyvätkin toisiinsa mitä oudoimmalla tavalla.Kaksosille tapahtuu kummia. Heidän viisaudenhampaansa puhkeavat yhdessä yössä, Johnin ainaista harmia aiheuttavat finnit katoavat ja molemmat saavat pituutta lisää kymmenen senttiä. Myös muita outoja asioita tapahtuu. Perheen taloudenhoitaja vaikeroi rahapulaansa ja toivoo voittavansa lotossa ja niin käy että hän voittaa 33 miljoonaa. Vähitellen kaksoset tajuavat, että heillä on kyky toteuttaa toisten toiveita.

Kaiken huipuksi tähän saakka vanhemmat, jotka ovat pitäneet kurin ja järjestyksen muuttuvat oudon suvaitsevaisiksi ja kesäleirin asemesta kaksoset pääsevät matkustamaan Lontooseen tapaamaan enoaan Nimrodia. Eno paljastaa lapsille äidin suvun puolelta tulevan salaisuuden. He ovat Dzinnejä joilla on kyky toteuttaa toiveita.

Pian lapset joutuvat keskelle huikeaa seikkailua jossa hyvät ja pahat Dzinnit käyvät hurjaa taistelua ja taistelun loppuhuipennus käydään Pohjoisnavalla…….

P. B. Kerr tunnetaan aikuisten jännityskirjailijana nimellä Philip Kerr. Kerrin ensimmäinen nuortenromaani Lampun lapset on ollut menestystarina.

Kokko, Yrjö: Pessi ja Illusia: satu. Kuvittanut Kristina Segercrantz. WSOY 2001.

Illusia on keiju, joka kaikista varoituksista huolimatta haluaa nähdä, millaista maan päällä onkaan. Sateenkaarelta hypähdettyään hän tapaa peikon, joka nimi on Pessi. Pessi ja Illusia ystävystyvät, vaikka ovatkin aivan erilaisia. Illusian pitää palata takaisin, mutta sateenkaarta ei enää näy. Hänen pitää nukkua Pessin pesässä. Mutta yöllä tapahtuu jotain kauheaa! Lukki varastaa Illusian siivet. Kuinka Illusian käy?

Yrjö Kokon jatkosodassa kirjoittama satu ”Pessi ja Illusia” on ehkä myydyin lastenkirjamme. Sodan jälkeen siitä otettiin painos toisensa jälkeen. Kristina Sedercrantzin kuvitus on kolmas teokseen: ensimmäisissä painoksissa oli Kokon omia valokuvia. ”Pessi ja Illusia” kertoo luonnosta, sodasta, toivosta ja pessimismistä. Se kertoo ihmisenä kasvamisen sadun, jossa on kirkkautta ja kauneutta.

Korolainen, Tuula: Aakkoskaravaanin lorukirja. Kuvittanut Heli Pukki. Tammi 2002.

"Wau! kiljaisi Wilma Wirkkala, kun näki prinssi Williamin tv-kuvassa. Miten komea! Miten vaalea! Miten hypersuperihana!" Aakkostollinen loruja, kirjainilotulitusta! Boa Benjami biisonibaletin kalabaliikissa ja King Kong.

Tuula Korolainen on loruillut aakkoset läpi toisessakin kirjassa: "Aaveaakkoset eli haamuhetki kullan kallis". Tähän lorusoppaan ovat päässeet myös deet ja ceet ja äxät zetat mukaan.

Korolainen, Tuula: Kuono kohti tähteä. Kuvittanut Marjo Nygård-Niemistö. 4.p. Lasten Keskus 2005.

Hiiriä on aina ja kaikkialla, niitä on maassa ja puussa ja mullan alla, niitä on Porissa, Pariisissa, Rengossa ja Vietnamissa. Ne siis tietävät kaiken globalisaatiosta, vaikka eivät myy eivätkä osta! Hiirillä on myös oma mytologiansa. Runohiiren omaan runokirjaan voit myös tutustua: "Näytä kuonosi, kuolema, jo katosi mieleni huoli. On turha pelätä sinua, olet elämän takapuoli."

Tuula Korolaisen Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2005 voittanut runokirja on hieno matka hiiriyteen. Marjo Nygård-Niemistön herkkä ja oivaltava kuvitus lisää runojen ilmaisuvoimaa. Etenkin hänen hiiriyttä ja sen mytologiaa taustoittava otteensa on riemastuttava. 

Kunnas, Mauri ja Tarja: Seitsemän koiraveljestä: Koiramainen versio Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Otava 2002.

Seitsemän raisua koiraveljestä asustelee Jukolan talossa. Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero tappelevat Toukolan veljesten kanssa ja joutuvat kärhämään virkavallan kanssa. Lukemaan heidän tulisi oppia, mutta aapisto ei millään mene heidän koviin kalloihinsa. Veljekset päättävät muuttaa Impivaaraan, asumattomalle salolle. Siellä he toivovat elelevänsä rauhassa riistaa pyytäen ja kaskea kaataen. Kuinka veljesten käy?

Mauri Kunnas on suurella rakkaudella tehnyt oman koiramaisen mukaelmansa Aleksis Kiven teoksesta ja toivoo esipuheessaan oman versionsa innostavan lukemaan Kiven alkuperäisen mestariteoksen. Kunnas pystyy hienosti tiivistämään Veljesten juonen ja tapahtumat sekä tekstillään että kuvillaan.

Kuronen, Kirsti: Vili Voipio pongaa Pupun.  Kuvittanut Jari Paananen. Karisto 2005. Vili Voipio.

Vili Voipio on pakotettu lomalle saareen. Ilman kännykkää. Ilman kavereita. Ilman Aadaa. Äidin mielestä liian tiivis yhdessäolo 13-vuotiaana ei ole soveliasta. Mutta kovin kauaa Vili ei jaksa olla masentunut alkeellisesta mökistäkään, vaan lähtee tiedusteluretkelle. Jess! Se on pikkulepinkäinen! Mutta sitten Vili pongaa Pupun. Joka huutelee hänelle poukamassa. Aika outoja sitä paitsi.

Vili Voipio on Kirsti Kurosen nuortenkirjasarja, joka kulkee eteenpäin kuin mopo. Oikukkaasti ja hauskasti se puikkelehtii juonessa eteenpäin. Teksti on nokkelaa ja nopeaa. Mihinkään ei juututa eikä kuvailua ole liikaa. Tätä voi suositella erittäin hyvin neljännestä luokasta yhdeksänteen. Pojille, jotka eivät lue ja pojille jotka lukevat. Sarjaa on ilmestynyt seitsemän osaa tähän mennessä. PL 2017

Laulajainen, Leena: Satulintu lentää. Kuvittanut Christel Rönns. Tammi 2003.

”Myrskytuuli avasi vaahterakuninkaan aarrekammion ja levitti sen kalleudet puiston nurmikolle. Siellä nyt odottaa löytäjäänsä syksyn kulta: vaahterakuninkaan jalokivet, valtikka ja kruunu.” Kun satulintu lentää, voi nähdä tuulen nukkuvan ja velhon tanssivan saarella, unen kissan kehräävän unta ja heleänsinisen pimeän nousevan.

Leena Laulajaisen kokoelmaan ”Satulintu lentää” on koottu Laulajaisen runoja useista kirjoista ja aikaisemmista runokokoelmista. Osa runoista on myös uusia. Laulajaisen runot ovat lyyrisiä, kauniita ja hämyisiä. Vaikeita ne eivät kuitenkaan ole.

Le Guin, Ursula: Maameren velho. Suomentanut Kristiina Rikman. 3.p. 1990 WSOY. Maameren tarinat 1.

 

Gont on syrjäinen Maameren saari, jonka noituuden kerrotaan olevan väkevää ja alkuvoimaista. Kymmenen lepän kylässä Gontin vuorilla kasvaa äiditön poika, jota kutsutaan Varpushaukaksi. Hän oppii muutamia loitsuja ja tosinimiä tädiltään, joka on kylän noitavaimo. Niin lahjakas Varpushaukka on, että hän pelastaa kylänsä kargilaisten sotilaiden hyökkäykseltä nostattamalla sumun kylän suojaksi. Samalla hän käyttää voimansa niin tyhjiin, että hänet pelastaa vain Ogion Hiljaisen kädet ja parannusloitsut. Ogionista tulee Gedin opettaja. Gedin kunnianhimo johtaa hänet kuitenkin Rokelle, Viisaiden saarelle, velhokouluun. Siellä Ged päästää maailmaan varjon, jota hän joutuu pakenemaan läpi Maameren, kunnes Ogion avaa hänen silmänsä. Varjon voi voittaa vain kääntymällä sitä kohti: muuttumalla saaliista metsästäjäksi.

 

Yhdysvaltalaisen Ursula Le Guinin Maameren tarinat on fantasiakirjallisuuden helmiä. Teksti on hengästyttävän tiivistä ja taloudellista. Uudet lukukerrat nostavat kirjoista uusia oivalluksia juonen pitäessä silti otteessaan. Sarjan alkuperäiset kolme osaa ovat syntyneet vuosina 1968-1972. 1990-luvun alussa Le Guin palasi Maamerelle kirjassaan Tehanu. 2000-luvun taite on synnyttänyt jälleen uusia jaksoja: niistä viimeisin on suomennettu 2005. 

 

Lehtinen, Emilia: Ohjeita lohikäärmeen kasvattajille. Kuvitus Laura Valojärvi. WSOY 2009.

 

Otetaan pieni siemen. Laitetaan ruukkuun. Aletaan miettiä rumia ja haisevia ajatuksia: hirmumyrskyjä, limatyrskyjä, kuplivaa laavaa. Ja sitten sekoitetaan mietteet pieneksi liemeksi. Sillä kastellaan siementä iltaisin. Ja odotetaan, kunnes jollain oikein rumalla säällä, pilkistää mullasta lohikäärmeen pää! Tosin täytyy todeta että aika moni luopuu leikistä (50 prosenttia!) jo lohikäärmeen pään pilkistäessä ruukusta.

 

Emilia Lehtisen runoilemasta ja Laura Valojärven kuvittamasta esikoiskirjasta saa myös ohjeet lentoharjoituksiin ja lohikäärmeen vatsasta poistumiseen. Suositellaan nautittavaksi aamu- ja iltailoksi, mutta voi lukea myös päivällä hyvässä seurassa. Ääneen.

 

Vuonna 2010 ilmestyi jatko-osa lohikäärmeenkasvatusohjeille. Sen nimi on Kulta, voisitko syöstä tulta. Emilia Lehtinen suunnittelee sarjasta kolmiosasita. PL 2011.

Lehtinen, Tuija: Kolmas mies vasemmalta. Otava 2001. Katuhaukat.

Leo, Veronica: Juhannusnoidat: Vanha suomenruotsalainen kansansatu. Suomentanut Ritva Toivola. Weilin+Göös 1987.

Talollinen asui syrjäisellä seudulla kolmen poikansa kanssa. Eräänä juhannusyönä joku tallasi koko ruispellon jalkoihinsa ja tuhosi sadon. Ja niin kävi seuraavanakin vuonna. Seuraavana juhannuksena talollinen pani vanhimman poikansa vartioimaan peltoa, mutta tämä nukahti. Keskimmäinenkään poika ei pysynyt hereillä. Nuorin poika sitoi itsensä kiinni puuhun ja tuuli oli niin voimakas, että hän pysyi hereillä. Ja mitä hän näkikään! Kolme noitaa tanssi pellolla: kaksi rumaa ja pitkänokkaista ja yksi sanomattoman kaunis…

Ruotsinsuomalaisen Veronica Leon kertoma ja kuvittama vanha suomenruotsalainen kansansatu on jännittävä seikkailusatu. Veronica Leon äiti oli Mona Leo, suomalaisen nukketeatterin uranuurtaja.

Levola, Kari: Unisieppari.Tammi 2007.

Aleksi on poika joka viihtyy omissa oloissaan ja vetäytyy ämpäri eli mp3 soitin korvillaan omiin ajatuksiinsa joita ei toisille paljasta. Kunnes eräs koulupäivä muuttaa tämän tilanteen. Kouluun saapuu yllättäen kesken kevätlukukauden uusi tyttö Emilia. Emilia ajautuu keskusteluun Aleksin kanssa ja Aleksi kiinnostuu Emilian hieman oudoista jutuista.

Emilia ja Aleksi keskustelevat unista, joita Aleksi ei omien sanojensa mukaan näe ollenkaan. Emilia kuitenkin kehottaa Aleksi pitämään unipäiväkirjaa ja yllättäen heti samana päivänä Aleksi näkee ensimmäisen päiväunensa ja kirjoittaa unen muistiin näyttääkseen sen myöhemmin Emilialle.

Aleksin ja Emilian ystävyys syvenee ja Aleksi haluaisi tietää Emiliasta hiukan enemmän. Emilia ei kerro kotioloistaan juuri ollenkaan ja se vaivaa Aleksi. Vähitellen ”salaisuudet” alkavat paljastua ja edessä on yllätyksiä.

Unisieppari on Kari Levolan kahdeksas nuorten kirja. Levola jatkaa tässä kirjassaan omaa erinomaista ja rehellistä tyyliään kirjoittaa nuorille.

Luukkonen, Marja: Kivinen kello.Tammi 2007. 

Eletään vuotta 1977, Malla perheineen viettää kesäpäivää mökillä. Mallan isä ja äiti riitelevät kiivaasti, koko kesä oli sittenkin ollut erehdystä. Haave luonnon keskellä elämisestä ei tuntunut enää ollenkaan helpolle ja mukavalle. Riitelyn tiimellyksessä Malla yrittää keskittyä englannin ehtojen lukemiseen. Vihdoin Malla kyllästyy vanhempiensa riitelyyn ja lähtee metsään poimimaan sieniä.

Aikansa kuljettuaan Malla alkaa ihmetellä outoja maisemia ja yhtäkkiä orava kiinnittää Mallan huomion itseensä. Mallan on aivan pakko seurata oravaa ja niin hän joutuu yhä syvemmälle metsään.

Alkaa rankkasade ja Malla käpertyy suuren puun suojaan pitämään sadetta. Sateen lakattua Malla jatkaa matkaa ja aikansa metsässä harhailtuaan ja ihmeteltyään maiseman muuttumista hän löytää takaisin mökille. Hämmästys on suuri kun mökki on aivan ränsistynyt ja vain Mallan oma huone yläkerrassa on suurin piirtein ennallaan. Malla huomaa kuitenkin, että huoneen seinälle on kiinnitetty pari lehtileikettä joissa kerrotaan että 13-vuotias tyttö on kadonnut metsään ja suurista etsinnöistä huolimatta hänestä ei ole löydetty jälkeäkään. Ainoastaan sienikori on löytynyt suonsilmäkkeen reunalta. Malla on ihmeissään ja alkaa pohtia missä äiti ja isä nyt ovat.

Vähitellen Mallalle selviää että on kulunut 26 vuotta siitä kun hän lähti metsään, mitä tuona aikana on tapahtunut on Mallalle suuri mysteeri. Malla itse on kuitenkin pysynyt edelleen 13-vuotiaana.

Vihdoin Malla pääsee kaupunkiin ja löytää vanhempansa, mutta kumpikaan heistä ei tunne Mallaa. Ainoastaan Mallalle itselleen tuntematon pikkuveli tunnistaa Mallan. EV.

Lähteenmäki, Laura: Marenkikeiju. WSOY 2007.

Ulpu rakastaa ruokaa ja herkkuja mutta siitä seuraa vääjäämättä ongelmia. Terveydenhoitaja vihjailee hienovaraisesti terveellisen ruoan tärkeydestä ja liikunnan lisäämisestä. Ulpun mielestä terkkarilla käynnit ovat lähinnä kiusallisia tilaisuuksia ja hän yrittääkin vältellä niitä parhaansa mukaan.

Koulussa Ulpu on yksinäinen, kavereita ei ole ja jokapäiväistä on ottaa vastaan toisten oppilaiden pilkkahuutoja ja Ulpun polkupyöräkään ei saa olla rauhassa vaan kumit tyhjenevät päivittäin.

Mutta onhan Ulpulla Silja, Kivi veljen tyttöystävä jota Ulpu ihailee varauksetta. Tanssitunnillekin Ulpu ilmoittautuu vain päästäkseen samaan ryhmään kuin Silja. Suuri pettymys on kun Ulpu joutuu aloittelijoiden joukkoon ja niinpä Ulpu lopettaakin tanssitunnit heti alkuunsa.

Ainoa pakopaikka Ulpulle on lähimetsässä sijaitseva maja jonne Ulpu pakenee haaveilemaan ja majan lähellä olevalla kalliolla Ulpu voi tanssia ja kuvitella olevansa loistava ja upea taiteilija. Mutta sitten eräänä päivänä Ulpu tajuaa, että piilopaikkaan on tullut TUNKEILIJA. Kuka on tuo tyyppi joka selvästi vakoilee Ulpua mutta ei suostu tulemaan esille ??? EV.

Laura Lähteenmäki on syntynyt v. 1973 ja asuu Jyväskylässä. Marenkikeiju on Lähteenmäen kymmenes teos.

Martinheimo, Asko: Isojalkainen poika. WSOY 1996.

Martinheimo, Asko: Tuhkanaama ja Taivaantakoja. WSOY 1987.

Marttinen, Tittamari: Rohkeusleikit. Tammi 2007.

Ronjan elämä Ainon luona sijaiskodissa on päättymässä, huostaanoton purku on tosiasia ja uusi elämä oman äidin kanssa alkamassa. Samalla pitää jättää taakseen ”kasvattisisko” pikkuinen Emmi ja poikaystävä Kalle sekä bestis Johanna. Ronja on asunut Ainon luona yli puolet elämästään ja uusi elämä äidin luona Helsingissä saa perhoset pyörimään vatsassa.Äidin luo muuttaminen tuo vääjäämättä Ronjan elämään uusia ihmisiä. On tutustuttava äidin poikaystävään ja hänen poikaansa Veetiin ja myös biologinen isä ja siskopuoli Jannika astuvat kuvioihin. Ronjasta tuntuu kuin joutuisi liimaamaan omaa kuvaansa vanhoihin perhepotretteihin, ei oikein tiedä mihin kuuluisi.

Tilanteen pelastaa ainakin osittain lähistöllä asuva Sahara josta tulee Ronjan paras kaveri. Myös kauppakeskuksen suihkulähteen reunalla istuskeleva Aleksi hivuttautuu Ronjan elämään ja välillä Ronjasta tuntuu että Aleksiin voisi jopa luottaa ja ystävyyttä kehitellä.Äidin kanssa eläminen ei ole helppoa ja mutkatonta Ronjalle ja myös äidillä on omat vaikeutensa sopeutua uuteen tilanteeseen. Ronja ei välttämättä hyväksy äitinsä vaihtuvia poikaystäviä ja odottaa äidin ottavan enemmän vastuuta perheen asioista. Ainolle Ronja ei kuitenkaan suostu vaikeuksista kertomaan, koska uusi huostaanotto ei Ronjaa innosta.

Mielenkiintoinen ja mukaansatempaava tarina rohkeasta Ronjasta ja ystävyyden merkityksestä.

Tittamari Marttinen kirjoittaa iloisen sekamelskan keskellä, koska perheeseen kuuluu neljä lasta ja Tittamari kirjoittaa kotona. Kirjat syntyvätkin lelujen, pyykkien, kirjojen, kattiloiden ja koululaukkujen seassa. Tittamari harrastaa ulkoilua ja kasvisruokaa ja tietysti lukemista.

Metsänhaltiat. Toimittanut Pekka Virtanen, kuvittanut Riina Ahonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1983.

Metsänhaltijat ovat yleensä ystävällisiä, mutta ne voivat myös eksyttää eläimiä ja ihmisiä. Eläin voi joutua metsänpeittoon, ja silloin sitä on oikealla tavalla etsittävä. Metsänhaltija voi myös varoittaa tulipalosta ja antaa lahjoja.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on sarjassaan Totta ja tarua julkaissut useita suomalaisiin uskomuksiin ja vanhoihin tarinoihin perustuvaa tarinakokoelmaa. ”Vedenhaltijat” on Eija Timosen kirjoittama ja Maileena Kurkisen kuvittama ja ”Peikot” Marjut Kivelän kirjoittama ja Mika Launiksen kuvittama.

Mezieres, J.-C. ja Christin, P.: Inverlochin aaveet. Suomentanut Marja Luoma. Jalava 1990. Avaruusagentti Valerianin seikkailuja.

Maapallon asejärjestelmistä löytyy outoja virheitä. Luotettaviksi tunnetut henkilöt räjäyttävät yhtäkkiä valvomansa ohjussiilon taivaan tuuliin. Valerian metsästää Glapum´tilaista hiljaisella planeetalla näreissään ja turhautuneena. Laureline on 20. vuosisadan Skotlannissa Inverlochin linnassa lady Charlotten vieraana tietämättä tehtävästään yhtään sen enempää kuin Valeriankaan. Mistä on kysymys? Kuka yrittää vallata maapallon?

Inverlochin aaveet on erinomaisesti piirretty ja käsikirjoitettu avaruusagentti Valerianista kertova seikkailu. Sen tarina kulkee yllättävästi eri planeetoilla ja kokoaa paloja yhteen Inverlochin linnassa. Jännittävää ja korkeatasoista tieteissarjakuvaa!

Mikkanen, Raili: Aavikoiden seikkailija. Tammi 2001.

Monaco, Octavia: Romeo ja Julia. Kertonut Nicola Cinquetti, suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Lasten Keskus 2003.

Romeo ja Julia ovat kaksi veronalaista nuorta. He tapaavat tanssiaisissa ja rakastuvat henkeäsalpaavasti toisiinsa. Munkkiystävä vihkii heidät salaa avioliittoon, sillä heidän sukunsa ovat verivihollisia. Eräänä päivänä Romeo surmaa taistelussa Julian serkun. Hänen on lähdettävä maanpakoon...

 Morrison, P.R.: Tuulenkesyttäjä. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. WSOY 2006.

Mukaansa tempaava seikkailutarina, josta löydät myös fantasian piirteitä. Archie on skotlantilaisessa kalastajakylässä asuva aivan tavallinen poika jonka kymppivuotissynttärit lähestyvät. Tuohon syntymäpäivään tuntuu liittyvän outoja asioita.

Satoja vuosia sitten Archien suvulle on langetettu Huigorin kirous, joka kohdistuu aina perheen vanhimpaan poikaan. Kun poika täyttää 10-vuotta hänestä tulee pelkuri. Archien isoisä ja isä ovat joutuneet tuon kirouksen uhriksi ja nyt on sitten Archien vuoro. Kirouksen vuoksi isoisä ja isä eivät ole koskaan päässeet toteuttamaan unelmiaan. Archiella on kummisetä Rufus, joka on elänyt vuosia ulkomailla ja kierrellyt ympäri maailmaa. Rufus tietää kirouksesta ja myös sen miten se voitetaan. Kirouksen voittaminen vaatii suurta rohkeutta ja uskallusta.

Huigor saapuu kalastajakylään tornadossa ja on valmis viemään Archien rohkeuden, mutta Archiella onkin tukenaan useita auttajia: Rufus, jäälokkien armeija, esi-isien esineet, isä ja loppujen lopuksi myös vastaanhangoitteleva äiti.

Seikkailu on hurja ja mukaansatempaava. Loppuhuipennus kruunaa kaiken!

Orkneysaarilla kasvanut P. R. Morrison kirjoitti esikoiskirjansa Tuulenkesyttäjän alun perin iltalukemisiksi kahdelle pojalleen. Vauhdikas seikkailu osoittautui suurmenestykseksi, ja teos ilmestyy piakkoin useassa maassa.

Muth, Jon J. : Pandan zentarinoita. Suomentanut Lauri Porceddu. Basam Books 2012.

Puutarhassa on karhu! huutaa Karl Michaelille. Karl ja Michael ja Addy ryntäävät puutarhaan. Jättiläispanda Tyyni Vesi on hakemassa karannutta sateenvarjoaan. Lapset alkavat käydä Tyynen Veden luona kylässä. Tyyni Vesi kertoo tarinan kullekin: Addylle tarinan Ry-sedästä ja kuusta, Michaelille Maanviljelijän onnesta ja Karlille Raskaasta taakasta.

Zen on japania ja tarkoittaa mietiskelyä. Amerikkalainen sarjakuvataiteilija Jon J. Muth on tehnyt kirjan meille kaikille. Tarinat ovat ikivanhoja japanilaisia ja kiinalaisia kertomuksia Ry-sedästä ja Tyynestä Vedestä. PL 2014.

Nelimarkka, Riitta: Karmelian ABC. Seneca & Tammi.

”Rosita Kaljunen rohkeasti ratsasti muulilla Texasiin asti.” T menee tuhatta ja sataa, Q on kummallinen, V on viisaat vanhemmat ja nero lapsi ja X on pax ja pox. Karmelia tavaa aakkoset läpi karmealla tavalla.

Riitta Nelimarkka on omaperäisiä taiteilijoitamme, joka on julkaissut myös lastenkirjoja. ”Karmelian ABC:ssä” on kudotut kuvat ja kuviin kudotut runot.

Octavia Monaco on kuvittanut Romeon ja Julian tarinan hehkuvilla väreillä. Nicola Cinquetti on kertonut sen alkuperäistarinan mukaan, josta William Shakespeare teki kuolemattoman.

Nojonen, Uolevi: Roope ja Raisa. WSOY 1981.

  Nousiainen, Inka: Yökirja. Kuvittanut Satu Kettunen. Tammi 2015.

Eräänä yönä kun on vähän pilvistä ja tähdet ovat himmeää paperia, lähtee Kuu yöllä ulos, mäelle. Siellä hän kohtaa Raan. Oletko pitänyt yökirjaa? kysyy Kuu Raalta. Kuu voi olla ulkona vain öisin, koska hän on allerginen auringonvalolle. "Keinutaanko kuuhun vai aurinkoon? minä kysyn ja Raa vastaa: - Molempiin yhtä aikaa! Sellainen hän on. Minun Raani. Ketunsilmäinen tyttö, jonka takia minua ei enää huolestuta mikään."

Yökirja on Inka Nousiaisen ensimmäinen kuvakirja. Se kutsuu lukijaa kohtaamaan yön ja löytämän ystävän. Se kertoo sekä yksinäisyydestä että mahdollisuudesta todelliseen ystävyyteen. Kuvitus tukee ja tulkitsee hienosti tätä syvää teosta. PL 2016 Lukuketun blogi

Nuotio, Eppu: Ollaan ananas ja kookos: rakkausriimejä. Kuvitus Virpi Talvitie. Tammi 1998.

”Ollaan onnellisia, jookos? Ollaan ananas ja kookos, ollaan rypäle ja rusina, saadaan kevätkääryleitä tusina.” Mitä se on, kun katoaa kenkä ja paita ja hampaasta paikka? Tai kun sydän sanoo tadam? Tai kun riehaantuu niin, että ryntää jäiden sekaan uimaan?

Eppu Nuotion rakkausriimejä kaikenikäisille ja kaikenikäisistä. Virpi Talvitie (s. 1961) on uusia kuvittajalahjakkuuksiamme. Hänen kuvansa kommentoivat hauskasti Eppu Nuotion riimirunoja. Oikeastaan niistä voisi lukija riimitellä jo seuraavan runon!

Otsuka, Yuzo: Suho ja valkea hevonen: Mongolialainen tarina. Kuvittanut Suekichi Akaba, suomentanut Liisa Ryömä. Weilin+Göös 1981

Eräänä päivänä Suho löytää arolta valkean vastasyntyneen varsan. Varsasta kasvaa hieno juoksija. Kuvernööri on luvannut tyttärensä ratsastuskilpailujen voittajalle...

Japanilaisten taiteilijoiden loistavasti kuvittama ja kertoma mongolilainen satu kertoo hevosenpääviulun synnyn. Teos on julkaistu vuonna 1967.

Paloniemi, Milla: Kettu ja minä. Sammakko 2009.

"Oma kettu olisi kyllä hurjan kiva. Voisimme leikkiä yhdessä ja juoksennella yhdessä. Iltaisin silittäisin sitä. Kettu ja minä. Minä ja kettu."

Milla Paloniemi on luonut kuvakirjan, joka voisi olla vaikka Pikku Prinssin oma kuvakirja. PL 2012

Parvela, Timo: Tuliterä : Sammon vartijat –sarjan ensimmäinen osa. Tammi 2007.

Ahtin ja Ilmarin hartaasti odottama kevätjuhla ja heidän esityksensä siellä päättyvät dramaattisesti. Ahti soittaa kanteletta ja yllättäen koko yleisö on hurmoksessa ja rehtori vajoaa kaikkine tuoleineen nurmikkoon. Ahti ja Ilmari pakenevat paikalta lähimetsikköön. Kumpikaan pojista ei tajua mitä oikein tapahtui.

Ammoisna aikoina Väinämöisen ja Louhen taistelu Sammosta päättyy ihmekoneen hajoamiseen. Osa palasista vajosi mereen, osa ajautui rannoille, missä ne toivat vaurautta kansoille. Louhi vei mukanaan kannen, mutta julisti kostavansa Sammon ryöstön ja sammuttavansa auringon. Siitä lähtien Sammolla on ollut vartijat, joiden tehtävä on siirtynyt aina sukupolvelta toiselle – isältä pojalle - .

Ahtin ja Ilmarin isät ovat kadonneet mystisesti kalaretkellä. Kummastakaan ei ole tuon reissun jälkeen kuultu sanaakaan. Vähitellen pojille selviää, että isät ovat näitä Sammon vartijoita ja nyt on poikien vuoro astua kehiin.

Pojat joutuvat kohtaamaan Hiisiä, noita kuvottavia, vahvoja pikkuolentoja – hajukin on järkyttävä. Tarinaan nivoutuu myös pahamaineinen moottoripyöräjengi nimeltään Tuonelan joutsenet jotka ilmiselvästi kuuluvat vastapuolen leiriin. Myös pikkurikollinen Jokkeri järjestää säpinää. Hän murtautuu Tuonelan joutsenten majapaikkaan ja varastaa sieltä himoitun Tuliterän – miekan jolla on VOIMAA. Lähtiessään Jokkeri vielä räjäyttää ”vahingossa” jengiläisten moottoripyörät.

Tämän kirjan tarina on uskomattoman jännittävä se saa hiuksetkin nousemaan pystyyn. Kirja loppuu aivan kesken ja jää todella jännittävään kohtaan, siitä johtuen jatko-osaa odotetaan kiihkeästi !!

Kirja ei todellakaan ole verrattavissa Timo Parvelan aikaisempiin lastenkirjoihin, se on jotain aivan uutta. Tosin Parvelan huumori pilkistää tuolta jännityksenkin keskeltä mukavasti.EV 

  Paver, Michelle: Suden veli. Muinainen pimeys –sarja. Suomentanut Tarja Rouhiainen. Tammi 2006.

Suden veli –kirjan tarina vie Sinut kuudentuhannen vuoden taakse kivikauden metsiin. Tuolloin ihmiset kuuluivat eri heimoihin ja vaelsivat ruoan ja juoman perässä paikasta toiseen.

Kirjan päähenkilö on 12-vuotias Torak, joka kuuluu suden heimoon.Torak on pystyttänyt isänsä kanssa leirin ja he viettävät aikaa kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä tapahtuu jotain käsittämätöntä, valtava karhu hyökkää leiriin, raatelee Torakin isän henkihieveriin ja myös Torak saa vammoja. Vihdoin karhu poistuu metsään ja Torakille selviää että isä on kuolemaisillaan. Viimeisillä voimillaan isä selittää Torakille, että karhu on riivattu ja se tappaa kaiken eteensä tulevan ja tuhoaa lopulta koko metsän. Isä antaa Torakille tehtävän: Torakin on mentävä Maailman hengen vuorelle ja tuhottava karhu jopa oman henkensä uhalla. Torak ei tiedä missä tuo Maailman hengen vuori on mutta sen hän tajuaa, että nyt on paettava, sillä karhu voi palata minä hetkenä tahansa. Torak kerää vähäiset tavaransa ja ruokansa ja lähtee matkaan. Nyt Torak on yksin ja hänen on itse huolehdittava itsestään.

Aikansa vaellettuaan eväät loppuvat ja on pakko ryhtyä etsimään jotain saalista josta saisi syötävää. Torak törmää pieneen sudenpentuun ja tuumaa että tuossapa helppo saalis, mutta loppujen lopuksi Torak ei pysty sudenpentua ampumaan vaan alkaa tehdä tuttavuutta pennun kanssa. Torak ja sudenpentu ystävystyvät ja jatkavat matkaansa kahden. Torak ja pentu kohtaavat matkallaan monia vaikeuksia, joutuvat mm. Korpin klaanin vangeiksi, mutta tutustuvat samalla tyttöön nimeltä Ren.

Torak saa kuulla myös ennustuksen: ”Metsään varjo hyökkää. Sen kynsiin kaikki sortuu. Silloin Kuuntelija tulee. Ilmalla hän taistelee, ilman ääntä puhuu. Hän sydänverensä vuorelle antaa. Se uhri varjon tuhoaa.” Torak ei ymmärrä mitä tuo ennustus tarkoittaa, onko hänen kuoltava jotta Metsä pelastuisi ??

Suden veli on kuusiosaisen Muinainen pimeys –sarjan ensimmäinen osa. Kirjan on täynnä yllätyksiä ja henkeä salpaavia seikkailuja.

Olen varma, että kun aloitat tämän kirjan lukemisen sen kesken jättäminen on mahdotonta..

Michelle Paver on syntynyt Keski-Afrikassa, mutta hän on ollut aina kiinnostunut pohjoisesta luonnosta. Muinainen pimeys –sarjaa varten hän on tutustunut luontoon Grönlannissa, Pohjois-Norjassa ja Suomen Lapissa. Paver on perehtynyt hyvin myös saamelaisten, aboriginaalien, ainujen, inuiittien ja Amerikan alkuperäiskansojen vaiheisiin.

Michelle vietti lapsuutensa Lontoossa ja nykyisin hän asuu Lontoon Wimbledonissa.

Peltoniemi, Sari: Hirvi. Tammi 2001.

Perkiö, Pia: Ota syliin. Kuvittanut Hannu Hyrske. Tammi 2003.

”Autoilija Romu ja siivoja Tomu toisiinsa rakastuivat. Onneen ei ole siltaa, mutta kaksin he ennen iltaa käsi kädessä sinne uivat.” Mikä on pingviiniperheen osoite? Kuka asuu piparkakkutalossa? Ja millainen on taideteos ja missä ilo asuu?

Pia Perkiön runot sopivat monenikäisille. Runoja vuodenajoista, kevään hurmasta ja kesäsateesta. Leikkirunoja matemaatikkohiiristä ja lohdutusrunoja syliin kaipaaville.

Pullman, Philip: Kultainen kompassi. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 1996. Universumien tomu 1. 

Aletiometri on monimutkainen kompassi, joka kertoo totuuden - jos osaa kysyä ja tulkita sen symboleja. Aletiometri auttaa Lyraa hänen matkallaan Pohjoiseen pelastamaan ystävänsä Rogerin. Kaiken takana on salaperäinen tomu, joka näyttää virtaavan toisesta maailmasta. Lapsiin se ei tartu, mutta murrosiässä sitä alkaa kerääntyä kaikkiin. Kirkon ja Lyran äidin mielestä se on perisynnin fyysinen ilmentymä. Lyran isälle lordi Asrielille se on silta toiseen maailmaan. Molemmat käyttävät lapsia julmasti tutkimustensa välikappaleina: he leikkaavat lapsilta pois heidän sielueläimensä eli daimoninsa.

Philip Pullmanin Kultainen kompassi kuljettaa Lyran Lontooseen ja sieltä gyptiveneessä Englannin suoalueille, josta gyptien armeija lähtee pelastamaan uhraamislautakunnan kaappaamia lapsia. Trollesundista tarinaan tulevat mukaan noidat - Serafina Pekkalan klaani - haarniskakarhu Iorek Byrnison ja aeronautti Lee Scoresby. Englantilaisen Philip Pullmanin jännittävä ja kiehtova teos on ensimmäinen osa fantasiasarjasta ja se on voittanut useita palkintoja. PL 

Puskala, Sirpa: Pintanaarmuja, Philström! WSOY 1993.

Raustela, Lasse: Taivaansavut. Tammi 1979.

Robins, Arthur: Seppä ja jättiläinen. Suomentanut Sinikka Sajama. Mäkelä 2000. Painettu Dubaissa.

Olipa kerran seppä nimeltä Samuli. Hän asui kaupungissa, jonka kuninkaana oli julma öykkäri. Kuninkaan sotilaat kulkivat pitkin kaupunkia ryöväten ja ottaen mitä halusivat. Eräänä päivänä kuninkaan tiedustelija näkee joen rannalla jättiläismäiset jäljet. "Nyt täytyy linna sulkea!" huutaa kuningas ja kutsuu Samuelin. Kotimatkalla Samuelin eteen putoaa valtava solki...

Arthur Robins mukailee vanhaa kansansatujen perinnettä hauskalla tavalla. Piirrosjälki lähenee sarjakuvaa.

Ruohonen, Laura: Yökyöpelit. Kuvittanut Erika Kallasmaa. Otava 2008.

"Syrjäkarein ja salavihkaa hieroi hampaistansa pihkaa puunpurija neiti Björk." Mitä tekevät viisi pientä Niemistä ja mitä muisteleekaan muurahaismummo? Ja menikö kaikki oikein vai nurin?

Laura Ruohosen Yökyöpelit on yhtä riemastuttava kuin edellinen kokoelma Allakka pullakka. Tämä on diplomikirja kenelle tahansa lukemaan oppineelle. 

Saarinen, Virpi: Kesäkissa. Otava 2007.

Sara on joutunut pakon edessä lähtemään kesävieraaksi maalaistaloon. Töitäkin vihannestilalla voisi tehdä jos halua olisi. Sara on todella vihainen, hänen maalle joutumisen suurin syy on Siru, isän tyttöystävä joka odottaa vauvaa ja tarvitsee rauhaa eli Saran pois silmistään. Sarasta tuntuu, että hänet on lähetetty Hiekkaniemeen ihan vain sen vuoksi että häntä ei enää kotona haluttu sietää.

Tilalla on aika sekalainen seurakunta on jos jonkin ikäistä ja nököstä tyyppiä jopa entinen vankilakundi Mamba eli Inkinen.  Yllätyksekseen Sara innostuu herneiden poimimisesta ja hän kerää mukavasti rahaa. Iltaisin Sara kirjoittelee tarinaa Tara-tytöstä. Sitten alkaa tapahtua kummia. Pikku Topi näyttää Saralle talon, jossa on joskus toiminut poikakoti. Taloon meneminen on ankarasti kielletty. Mutta niin vain Sara ja Dalton menevät talon kellariin ja siitä ei todellakaan tunnu seuraavan mitään hyvää!! EV

Salminen, Aiju: Potaatit. Sammakko 2010.

"Uaahh!!! Kääk! Yyh! Oi Voi! Oi voi! Potaatille on kasvanut häntä! Hih! Ei se ole häntä, se on itu! Meille tulee kohta jälkikasvua!"

Aiju Salmisen sarjakuvastripit perunoista eli potaateista käsittelevät maailmaa maahanmuuttajista sukukokoukseen. Yksinkertaista ja hyvää. Tarjoillaan välipalanomaisesti napostellen. PL2017

Sfar, Joann: Pikku Prinssi: Mukaelma Antoine de Saint-Exupéryn romaanista. Värit Brigitte Findakly. Suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY 2009. 

"Ole kiltti ja piirrä minulle lammas", pyytää pikku prinssi lentäjältä. Lentäjä vastustelee ja piirtää norsun boakäärmeen sisällä, ainoan mitä on osannut piirtää lapsena. "Ei! Ei! En huoli norsua boakäärmeen sisässä", huutaa pikku prinssi lentäjälle. Lentäjä on pudonnut koneella autiomaahan ja yrittää korjata konetta. Pikku prinssi on "pudonnut" maahan joltain planeetalta. He ystävystyvät.

Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi on yksi maailman rakastetuimpia satukirjoja. Kirjan on kertonut ja kuvittanut sarjakuvaksi hänen maannaisensa Joann Sfar. Teos on yhtenevä kirjan kanssa ja kuitenkin aivan oma maailmansa - hieno, liikuttava ja kaunis. Kaikille kasvaville.

Siekkinen, Raija: Herra kuningas. Kuvittanut Hannu Taina. Otava 1986.

Kuninkaalla oli hyvin kaunis linna. Hänellä oli myös paljon kauniita kirjoja ja musiikkiakin hän saattoi kuunnella. Mutta hän oli hyvin yksinäinen. Hänellä ei ollut yhtään alamaista. Ja niin hän ei enää nähnyt kuinka kaunis maailma oli. Eräänä päivänä linnan ovesta astuu kissa. Herra Kuningas ristii sen tiikeriksi ja kutsuu sitä alamaisekseen. Kuningas tuo kissalle ruokaa, peittelee sen vuoteeseen ja hellii sitä kaikin tavoin. Ja eräänä päivänä linnan naapuriin muuttaa ihmisiä…

Hannu Tainan kuvittamat kolme Raija Siekkisen modernia satua hehkuvat akvarellien vahvoissa väreissä. Kaikissa niissä on kysymys elämän tärkeitä asioita: ystävyydestä, rakkaudesta, ilosta ja kauneudesta ja siitä, miten meidän tulisi toistemme kanssa elää. Raija Siekkinen tunnetaan parhaiten niukoista ja taidokkaista novelleistaan.

Siekkinen, Raija: Jättiläiskala. Kuvittanut Jaan Tammsaar. Otava 1991

Kalastajaukko ei tiedä parempaa kuin saada saalikseen jättiläiskala. Sen kun myyn, ostan eukolleni silkkisen huivin ja kirjavan linnun. Eikä eukko tiennyt parempaa kuin helmisormus, jonka ukko myös lupasi. Sen jälkeen eivät ukko ja eukko muuta ajatelleet kuin jättiläiskalaa.

Raija Siekkisen moderni satu myötäilee vanhoja kansansatujen teemoja kertoen kuitenkin oman tarinansa. Jos haaveilee jättiläiskalasta, jäävät pienet helmisimpukat huomaamatta. Virolaisen Jaan Tammsaaren kuvitus hehkuu tummana ja uhkaavana.

Simukka, Salla: Toisaalla. Tammi 2012.

 

Emmi ei ole löytänyt lahjakkuusaluettaan. Hän on edelleen potentiaali vaikka on jo 15 vuotta. Hän on syrjäänvetäytyvä eikä hänellä ole ystäviä. Hänen vanhempansa päättävät ottaa mahdollisuudesta kiinni: he antavat Emmin testaajaksi uuteen peliterapiaan. Emmi vain ei itse tiedä olevansa pelissä, terapiassa tai testaamassa herätessään tyhjässä maailmassa.

 

Samuel on nörtti, olmi, virtuaalimaailmojen tutkinnon suorittanut työtön. Joka saa töitä oudosti, salaisesti, side silmillä kuljetettuna, testattuna, haastateltuna. Hän ottaa työn vastaan: palkkio on huikea. Ja pääsee kahden muun nuoren kanssa peliohjaajaksi testattavaan Empty Worldiin. Hän on Emmin peliohjaaja.

 

Salla Simukan teos on yhtä aikaa jännitystä, thilleri lähitulevaisuudesta ja ihan scifiä. Nälkäpeli tulee mieleen, eikä kaukaa haettuna. Hieno kirja ja jännittävä kirja. PL 2014. 

Smith, Jeff: Luupäät 2. Suomentanut Jorma Penttinen. Like 1995.

Ensimmäisistä seikkailuistaan selvittyään Luupäät ovat kylän markkinoilla. Auvo ja Tahvo tiskaavat Tynnyrinpohjan ravintolassa maksaen velkojaan. Auvo on avannut vedonlyöntikioskin: kylän perinteiset lehmäravit on aina voittanut Venlan mummo. Nyt on haastajaksi ilmestynyt Ihmelehmä. Leppo vetäytyy kirjoittamaan rakkausrunoa Venlalle metsään, mutta on vähällä joutua kahden rottaolion piiraaseen. Miten käy, kun Leppo pinkoo pakoon rottaolioita ja lehmäravit lähestyvät seuraavassa käänteessä?

Luupäät on käsittämättömän hauska, hellyttävä ja jännittävä sarjakuva, jonka maailmassa on ripaus Ankkalinnaa, Tolkienia ja Grimmin satuja. Lohikäärmeet ilmestyvät juonen eri käänteissä, rottaoliot ovat suoraan pahimmista painajaisista ja kaavulliset oliot on kuin repäisty nykyfantasian peruskuvastoista. Luupäät on 1990-luvun tulokas kansainvälisellä sarjakuvakentällä. Albumissa on Neil Gaimanin esipuhe. Suosittelen teosta niin aikuisille kuin lapsille.

Snow, Alan: Varokaa juustokiltaa : Lierolan kronikka, osa 1. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2007.

Kirjan tarina kertoo omituisesta Lierolan kaupungista ja sen asukkaista. Tämän kirjan sankari Arttu asuu isoisänsä kanssa maan alla, Lierolan alapuolella sijaitsevassa Alholassa. Myös ujot laatikkopeikot ja kaalinpäät ovat Alholan asukkaita. Artun tehtävänä on käydä Lierolan puolella ruoan hankinnassa. Tuossa hommassa hänellä on apunaan isoisän rakentamat siivet. Arttu on jälleen saapunut Lierolan kaupunkiin etsimään ruokaa, kun kaikki menee pieleen. Arttu joutuu todistamaan laitonta juustometsästystä, eikä sitten siivistään huolimatta pääse enää palaamaan kotiinsa.

Kielletty ja salainen juustokilta suunnittelee jotakin karmeaa ja noita suunnitelmia vastustamaan asettuu olemattoman pieni joukko laatikkopeikkoja, kaalinpäitä, järvimerilehmiä sekä purjehduspesulan rottia.

-         Miksi juustokilta pyydystää juustoja ?

-         Miksi myös maan alla asuvia pyydystetään ?

-         Kuka tehtailee kutistettuja alholaisia

-         Löytyykö järvilehmän vasikka ?

-         Miksi vesi nousee maan alla ja

-         ennen kaikkea MIKÄ on Artsipauli Kähmyn JUONI ???

Hulvattoman hauska seikkailukirja. Vauhtia riittää ja hauskoja sattumia. Kirjassa on lisäksi vastustamaton kuvitus.

Kannattaa tarttua kirjaan – et tule pettymään. EV

Alan Snow on brittiläinen kuvataiteilija, lastenkirjakuvittaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt myös animaatioelokuvien parissa. Varokaa Juustokiltaa! on hänen ensimmäinen romaaninsa, alkua uskomattomille seikkailuille hämmästyttävässä, omalaatuisessa Lierolassa.

 Sonnenblick, Jordan: Kuumetta, kipinää ja rumpusooloja. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2006.

 ”Veli on kaamea asia. Mikä tahansa veli on luultavasti kaamea, mutta minun nimenomainen veljeni Jeffrey on armoton painajainen."

Näin ajatteli 13-vuotias Steven viisivuotiaasta pikkuveljestään. Kunnes koitti päivä joka muutti Stevenin ajatukset ja laittoi koko elämän uusiksi koko Stevenin perheessä.Pikkuveli sairastu leukemiaan, se on Stevenistä EPÄREILUINTA mitä koskaan voi olla.

Äiti viettää lähes kaiken ajan sairaalassa Jeffreyn kanssa ja isästä tulee toimintakyvytön omiin ajatuksiin vaipunut Zombi. Steven ei halua kertoa koulussa kenellekään mitä heidän perheessä tapahtuu. Hän haluaa jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan eli rumpuharjoitukset koulun konserttia varten jatkuvat. Lopulta taakka Stevenin hartioilla kasvaa liian suureksi ja asia on pakko kertoa myös koulussa.

Suomen lasten Kalevala. Kertonut Kirsti Mäkinen. Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2002.

Väinämöinen syntyy yksin kuin yö. Hänet synnyttää Ilmatar, kave Luonnotar korea. Ajelehdittuaan yksin merellä Väinämöinen ajautuu puuttomalle rannalle. Hän saa avukseen Sampsa Pellervoisen, joka kylvää maat ja ahot ja mäet. Kasvoipa yksi jättiläistammikin, joka estää kuuta kumottamasta ja päivää paistamasta. Väinämöinen etsii tammen kaatajaa. Merestä nousee peukalon pituinen mies, joka kasvaa jättiläiseksi. Kun jättiläinen iski kirveensä tammeen, se kaatui raskaasti halki taivaankannen. Nyt alkoivat puut ja marjat ja kukkaset kasvaa. Näin alkaa myös Kalevalan ihmisten tarina: Väinämöisen, Joukahaisen, Lemminkäisen, Ilmarisen, Ainon ja Louhen tarina.

Kirsti Mäkinen on kertonut erittäin taitavasti Kalevalan tämän päivän ihmisille, ei vain lapsille. Hänen kielensä elää kauniina ja Kalevalan juoni juoksee jännittävänä kuin parhaissa fantasiakirjoissa. Kirjaa lukiessaan tai kuunnellessaan (se on ilmestynyt myös cd-äänikirjana) ei ihmettele, että Tolkien oli erittäin innostunut Kalevalasta. Kirja on myös erittäin kaunis: Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitus ja kirjan väljä taitto lisäävät lukunautintoa. Yhteisiä luku- tai kuunteluhetkiä koko perheelle!

Suuri suomalainen murrekirja. Toimitus Jenni Hurme ja Aki Hyyppä. Sanoma 2017. Aku Ankka.

Niim pal viksuu, Lesot nokakkai, Kaikkien boltsinpassaajien mutsi ja muita Aku Ankka -sarjakuvia eri murteilla. Etelä-Savon murteilla on Roope-Setä tarina Ankkalinna tappelu. Kirjassa on tarinoita 18 murteella ja eri murre alueista on mukana pienet esittelyt. Hieno Suomi 100 -julkaisu. PL ja AL 2017

Thompson, Kate: Vihreän saaren laulu. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Gummerus 2008.

Kinavaran kylässä on alituinen kiire. Sen enempää lapset kuin aikuisetkaan eivät ennätä tehdä kaikkea tarpeellista ja aina ollaan myöhässä.

JJ. Liddy on musiikkia harrastavan perheen poika ja kun Liddyn äidin synttärit lähestyvät äiti mainitsee, että olisi kiva saada lahjaksi lisää aikaa päättää Liddy ottaa tuon pyynnön todesta.

Jälleen kerran on kiire, Liddy joutuu viemään äitinsä valmistaman juuston Anne Korffille. Tuo vierailu muuttaa Liddyn elämän. Liddy mainitsee Annelle, että hän on luvannut äidilleen lisää aikaa syntymäpäivälahjaksi ja tuosta innostuneena Anne saa idean. Liddy lähtee Annen matkaan vanhoille raunioille ja pian hän huomaa olevansa Keijujen maassa, maassa jossa aikaa ei ole, ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Pian kuitenkin selviää, että Keijujen maassa ei kaikki ole kunnossa. Aika on alkanut kulua ja se merkitsee Keijujen kuolemaa. Keijut ovatkin varmoja että aika vuotaa ihmisten maailmasta. Tuo vuoto on tukittava, siten keijut pelastuvat ja ihmiset saavat aikansa takaisin.

Miten tähän kaikkeen liittyy JJ Liddyn isoisoisä ja vanhan papin murha ja kylästä salaperäisesti katoavat ihmiset?

Kirjan tarina on vauhdikas ja yllätyksellinen.

Tiainen, Marja-Leena: Alex ja pelon aika. Tammi 2007.

Alex asuu maassa, jossa poljetaan ihmisoikeuksia. Alexin elämä on suurin piirtein normaalia kunnes eräänä päivänä hänen kotikaupungissaan räjähtää pommi ja iskusta epäillään Alexin isää ja Zaza veljeä. Zaza pakenee ja isä pidätetään. Alex jää yksin ja jonkin ajan kuluttua vuokraemäntä on pakotettu ottamaan asuntoon uudet vuokralaiset, koska Alex ei pysty maksamaan vuokraa. Alex joutuu lastenkotiin jota nimitetään hotelli Hiltoniksi. Tuo paikka on aivan kamala ja Alex karkaakin jo muutaman päivän kuluttua, koska on sitä mieltä että katukin on parempi asua kuin tuo viheliäinen lastenkoti. Pian Alex tutustuu muihinkin katulapsiin ja he asustavat mm. vanhan kirkon tiloissa. Alexin haave on päästä pakolaiseksi Ruotsiin, koska siellä asuu hänen sukulaisiaan jotka ovat jo aiemmin päässeet pakenemaan. Tuo haave on kuitenkin lähes mahdoton saavuttaa koska siihen tarvitaan paljon rahaa. Mutta elämä on outo ja ihmeellinen Alex tutustuu sattumalta ihmisiin, jotka haluavat auttaa ja niin Alex saa rahat kasaan ja matka Ruotsiin voi alkaa. Tuo matka ei ole helppo, Alexin tielle sattuu useita vastoinkäymisiä ja vähältä piti tilanteita. Yllätyksekseen Alex löytää itsensä ei suinkaan Ruotsista vaan Helsinki Vantaa lentokentältä jossa hänet viedään kuulusteluihin. EV

Tiainen, Marja-Leena: Kyttäyskeikka. Avain 2014. Selkokirja.

Niko jakaa lehtiä. Silanderien talollekin. Maria on samalla luokalla kuin hän. Niko näkee Marian Janin autossa. Seurustelevatko he? Nikon veljellä Juusolla menee huonosti. Hän on krapulassa ja paljon poissa kotona. Niko on huolissaan. Ja Juuson ovi on usein lukossa. Niko sairastuu ja Juuso lupaa jakaa Nikon puolesta lehdet, jos Niko on mukana. Niko kertoo Juusolle Martikaisista, jotka ovat koko syksyn poissa. Seuraavalla viikolla koulussa kerrotaan, että Martikaisilla on käynyt varkaita. Onko Juuso sekaantunut johonkin rikolliseen? Onko Silanderien talo seuraavana vuorossa?

Marja-Leena Tiaisen selkokirja on tiivis jännityspaketti. Nikon ja Juuson maailma on todentuntuinen. Marja-Leena Tiainen on julkaissut myös kaksi muuta nuorten selkokirjaa: Tatu, Iiris ja pääkallomies sekä Poika joka katosi. PL2017

Tiainen, Marja-Leena: Rakas Mikael. Tammi 1999.

Tiihonen, Ilpo: Jees ketsuppia! Kuvitus Tiina Paju. WSOY 1999.

”Jees ketsuppia, huusi jenkki hihat sinapissa, ketsupissa penkki. Ei elämästä tule mitään ilman tätä kamaa! Neiti, vielä yksi! Ja väliin sitä samaa! Ketsuppia jees!” Mistä pitää pormestari Hessu Hasa? Voiko puhelinluettelosta tehdä runon? Ja mikä sai mönttööri Kahjusen melkein paniikkiin? Mitä teki herra Halla helteellä? Montako runoa saa tädeistä? Ja mikä onkaan limerikki?

Ilpo Tiihosen kootut lastenrunot yksissä kansissa Tiina Pajun ilmeikkäästi kuvittamana kokonaisuutena. Limerikkikin selitetään.

Toivola, Ritva: Arvaamaton aikamatka (itsenäinen jatko-osa kirjalle Salaiset aikamatkat). Tammi, 2005

Itsenäinen jatko-osa Salaiset aikamatkat kirjalle. Tarinassa seikkailevat tutut Ville ja Laura. He ovat uhkarohkeasti päättäneet siirtyä tietokoneen avulla tulevaisuuteen. Ajatus oli että siirryttäisiin vain muutama vuosi eteenpäin mutta sitten tapahtui jotain ja suunnitelmat menivät mönkään. Laura ja Ville huomasivatkin siirtyneensä vuoteen 2112.  Ihmiset, joihin he törmäsivät näyttivät kyllä hiukan samanlaisilta kuin heidän oman aikansa ihmiset mutta pukeutuminen oli jotakin aivan muuta. Autoja ei näy missään sen sijaan helikoptereita tuntuu pörräävän taivaalla.

Rahaa ei tunnettu ollenkaan vaan kaikilla piti olla dana. Ilman danatunnistinta ei kukaan tullut toimeen. Villeltä ja Lauralta tämä dana tietysti puuttui ja kaikki joilla ei danaa ollut olivat terroristeja. Laura ja Ville olivat PINTEESSÄ. Pääsisivätkö he milloinkaan takaisin hiidenkirnulle ja kotiin ???EV

Toivola, Ritva: Salaiset aikamatkat. Tammi 2003.

Ada ja Mertsi elävät vuotta 2068 ja asustavat väliaikaisesti Unelma tätinsä luona Hiidenjärven elämyspuistossa. Sisarukset ovat löytäneet romuvaraston johon on heitetty ikivanhoja tietokoneita ja pelejä ja nuo vanhat vehkeet kiinnostavat kovasti. He korjailevat yhtä konetta ja yllättäen siitä löytyy kuvia ja animaatioita menneiltä ajoilta. Vai ovatko ne animaatioita, eivät todellakaan. Koneen avulla sisarukset pääsevät siirtymään menneeseen aikaan.

Kerran Ada ja Mertsi vierailevat 2000 –luvun alkupuolella ja tuolloin Ville, joka viettää hiihtolomaansa mökillään huomaan Adan ja Mertsin ja lähtee seuraamaan heitä ja joutuu heidän mukanaan vuoteen 2068.

Tämä fantasiaromaani tempaisee Sinut vääjäämättä mukaansa. EV 

Tolkien, J.R.R.: Hobitti. Suomentanut Kersti Juva, runot suomentanut Panu Pekkanen. 9.p. WSOY 1997.

Eräänä aamuna Bilbo Reppuli polttelee piippuaan ovensa edessä kaikessa hobittimaisessa rauhassaan, kun Gandalf kulkee ohi. Jo tässä vaiheessa tarinaa voit varautua mitä merkillisimpiin seikkailuihin! Eipä aikakaan kun Bilbon hobitinkoloon tunkeutuu kolmetoista kääpiötä, jotka ovat etsimässä esi-isiensä aarretta kaukaa yksinäisiltä vuorilta. Ja niin rauhaa ja mukavuutta rakastava Bilbo joutuu mukaan rasittavalle, vaaralliselle ja pelottavalle matkalle, jossa hän huijaa Konkulta näkymättömäksi tekevän sormuksen, pelastaa kääpiöt haltijoiden tyrmästä ja voittaa lohikäärmeen Smaugin.

J.R.R. Tolkienin Hobitti on lähtölaukaus Taruun Sormusten herrasta ja samalla tiivis, hurmaava ja jännittävä seikkailu. PL

Topelius, Zacharias: Topeliuksen kauneimmat sadut: valikoima. Suomentanut Sirkka Rapola, kuvittanut Maija Karma. 6. p. Otava 1989.

Kuinka vihollismaahan ryöstetyt poika ja tyttö osaavat kotiin, kun he muistavat vain pihamaalla kasvaneen koivun ja tähden, joka näkyi koivun yllä? Miten voi matkustaa palkoveneellä maailman ympäri?

Klassinen valikoima satusetä Topeliuksen, lastenkirjallisuutemme perustajan, satuja. Topeliuksen vaikutus suomalaiseen kulttuuriin on vahva. Suurin osa suomalaisista keski-ikäisistä on vielä topeliaanisen kasvatuksen tulosta. Hyvät ja köyhät palkitaan, ja tärkeintä ihmisessä on hyväsydämisyys.

Topelius, Zacharias: Adalmiinan helmi. Kuvittanut Lena Frölander-Ulf. Suomentanut Asko Sahlberg. Teos & Söderströms 2012.

Kun prinsessa Adalmiina kastettiin, hänet kummeikseen oli kutsuttu sininen ja punainen haltijatar. Punainen haltijatar antoi
prinsessalle upean helmen ja sen mukana kolme oivallista lahjaa: "Niin kauan kuin Adalmiina kantaa helmeä, hänestä tulee päivä päivältä
kauniimpi, rikkaampi ja viisaampi." Sininen haltijatar puolestaan sanoi: "Jos hän hukkaa helmensä ja kauneutensa ja viisautensa ja
rikkautensa, hän saa minulta korvaukseksi neljännen lahjan, ja se on nöyrä sydän." Ja niin prinsessa kasvoi ja häntä kauniimpaa, rikkaampaa
ja viisaampaa prinsessaa ei oltu nähty. Mutta kun hän oli viisitoistavuotias, hän halusi nähdä mitä linnan portin ulkopuolella oli. Hän
juoksi metsään ja uupuneena joi metsän lähteestä. Silloin hänen tiaaraan kiinnitetty helmensä putosi. Ja samalla hävisivät hänen
kauneutensa, viisautensa ja rikkautensa. Adalmiina oli yksin metsässä eikä hän muistanut edes nimeään. Uupuneena hän tuli pienelle mökille,
jonka vanha eukko antoi hänen paimentaa vuohiaan.

Lena Frölander-Ulf on kuvittanut Topeliuksen tuttuakin tutumman Adalmiinan helmen jugendin maisemaan ja muotoihin. Värimaailma on hento ja vaalea, satu on ikään kuin jossain veden alla tai muistoissa - tai alitajunnassa. Muodoissa toistuvat helmen pyöreys ja eheys läpi
sivujen. Kuvituksessa kasvaa myös jostain kristallipallosta kuoriutuva lohikäärme. Se tuntuu viestivän oman persoonallisuuden synnystä.
Tekstilaji on pikkuriikkistä. Tämä on murrosikäisen kirja tai ääneen luettava satu. Kettukirjoissa tämä sijoittui kuudennelle luokalle, siis
lähes aikuisille... PL 2017 Lukuketun blogi
 

Tuhannen ja yhden yön satuja. Suomeksi kertonut K. Merikoski, kuvittanut Rudolf Koivu. 7. p. Weilin+Göös 1985.

Vuoren onkaloihin kätkettyjä aarteita, lumottuja vuoria, jättiläismäisiä henkiä, jotka ilmestyvät, kun hankaa sormusta, pulloa tai lamppua – kaikkia näitä vilisee Tuhannen ja yhden yön saduissa ja tarinoissa. Mistä onkaan lähtöisin tarina Aladdinin taikalampusta? Millä sanoilla vuorenseinä aukenee ja miten se tulee sulkea? Ja miten käy Sindbad-merenkävijän autiolla saarella, jossa pesii jättiläislintu Rokki?

Tuhannen ja yhden yön tarinat ovat vanhoja arabialaisia kansansatuja ja tarinoita. Niiden kehyskertomus sulttaanin puolisosta, joka välttää yö yöltä kuoleman kertomalla jännittäviä satuja sulttaanille, on peräisin Intiasta. Saduissa vilisevät paikannimet Bagdad, Bassora ja Kairo. Samalla voi seurata satujen eri motiivien kulkeutumista maasta toiseen: miten varpuset pelastavat prinssin mahdottomasta tehtävästä ja miten käy kielletystä ovesta sisään kulkevalle.

Vahtokari, Reijo: Saarelaisten salaisuus. Otava 2007.

Jussi on päässyt kahdeksi viikoksi aivan yksin entiseen mummolaan. Mikä nautinto kaksi viikkoa ilman äidin valvovaa silmää, se on välillä niin rasittavaa. Mummon ja vaarin koti on vanhassa paritalossa pienessä saaristolaiskylässä. Nyt molemmat isovanhemmat ovat kuolleet ja Jussi on ns. talonvahtina. Seinänaapurina asuu Särkkälän pappa, jolle Jussi toimittelee kauppa-asioita ja muita pikku askareita. Naapurissa tien toisella puolella asuu Jussin ikäinen Satu mummonsa kanssa. Sekä Satu että mummo ovat jotenkin ”outoja” kumpikin pukeutuu täysin mustiin ja käyttäytyvät muutenkin oudosti. Eräänä yönä Jussi herää siihen, että joku tai jotkut ovat talon vintillä. Jussi huomaa että vintiltä poistuu useampia ihmisiä ja vasta seuraavana päivänä Jussi uskaltautuu tarkastamaan mitä vintillä on tapahtunut. Mummon järjestyksessä olevat tavarat on hujan hajan, jotain on siis etsitty. Vähitellen Jussille selviää että naapurin Satu on jotenkin mukana tuossa murrossa. Vihdoin Satu paljastaa mitä vintiltä on etsitty. Nyt alkaa vimmattu salaperäisten kirjeiden etsintä. Satu uskoo johonkin kummaan vanhaan taruun ja on varma sen toteutumisesta aivan lähipäivinä. Jussi epäilee vahvasti Sadun tarinaa, mutta ryhtyy kuitenkin avuksi selvittämään juttua. Ystävykset joutuvat vaarallisiin tilanteisiin ja antiikkikauppias Vaahtopää osoittautuu varsinaiseksi roistoksi,  mutta vähitellen koko juttu alkaa aueta ja tulossa on JYMY-YLLÄTYS…..EV.

Vainio, Ilmari: Professori Itikaisen tutkimusretki.

[6.p.] WSOY 2011.

 

Hyvästi Suomi! Helsingin Eteläsatamasta purjehtivat maailmaa tutkimaan professori Itikainen, kapteeni Pyöryläinen ja merimies Jukka Hyöryläinen. Päiväntasaajan alitus käy käden käänteessä, masto menetetään, mutta mitäs siitä! Matkalla Itikainen on joutua alkuasukasheimon pataan, ja ystävykset joutuvat tyhjästä tulivuoresta suoraan Kiinaan. Mutta kuumailmapallo viekin heidät Amerikkaan. Tosin matka katkeaa Pohjoisnavalle, jolloin se tietenkin löytyy! Kätevää.

 

Suomalaisen sarjakuvan sataa vuotta juhlitaan vuonna 2011 tämän teoksen ensipainoksen kunniaksi. Tekijä, Ilmari Vainio, osoittautuu monilahjakkuudeksi. Hän oli lakimies, kuvataiteilija, satukirjailija ja teki vielä näytelmiäkin. Hän oli myös partioliikkeen johtohahmoja. PL 2011

 

Waltari, Mika: Kiinalainen kissa. Kuv. Leena Lumme. WSOY 2008.

 

Kiinalainen Kissa oli aivan kullanvärinen ja sillä oli pitkän pitkä häntä, joka ulottui sen ympärille kolmeen kertaan. Kiinan muurin juuressa se eli ja kuunteli Manda-Riinien juttelua. Maailma olikin paljon suurempi kuin se oli luullut. Jossain, jossain oli Eurooppa ja siellä kaupunki nimeltä Pariisi. Sitä päätti Kiinalainen Kissa lähteä katsomaan.

 

Kiinalainen kissa on vauhdikas ja toiminnallinen tarina, jossa harjoitetaan sotatieteitäkin. Mika Waltari (1908-1979) on suomalaisen kirjallisuutemme kansainvälisesti tunnetuimpia tekijöitä. Hänen historialliset romaaninsa nousivat bestseller-litojen kärkeen. Tuottelias ja koko kirjallisuuden kentän hallinnut Waltari kirjoitti myös satuja. Niitä on julkaistu yksi valikoima. Kiinalaisen Kissan lisäksi diplomiin kuuluu hieno "Satu kuninkaasta jolla ei ollut sydäntä". Satujen lisäksi lukudiplomissa voi lukea Waltaria myös sarjakuvariimeinä: Ketun vintiltä löytyy Kieku ja Kaiku. PL 2012

Van Horn, William: Aavemaan aarre. Suomentanut Inka Parpola ja Aku Ankan toimitus. SanomaMagazines 2006. Ankantekijät 5. 

Aku haluaa ostaa Iinekselle syntymäpäivälahjan ja osuu huutokauppaan. Sieltä hän tulee pieni arkku mukanaan, jonka sisällä on medaljonki. Medaljongin taakse on kaiverrettu kartta. Se tuntuu tutulta: Floridan niemimaahan se on. Seikkailu voi alkaa.

Kettuväen pyynnöstä Ankkoja myös Kettu Repolaiseen. Ja hienoja sellaisia - eri ankkapiirtäjien huippusarjoja valittavana lukijoille. Esimerkiksi päässyt Bill van Horn on kalifornialainen Carl Barksin komiikan ja piirrostyylin ihailija.

Watterson, Bill: Kovaa ja korkealta. Suomennos Juhani Valli. Semic 1995.

Lassia uhkaa vaarallinen hirmulisko. Avaruuslentäjä Spiffin seurassa hän pakenee koulusta. Tiikeri vaanii Lassia ulko-ovella. Lassin mielikuvitus törmää sekä puihin, huonekaluihin että äidin ja isän sääntöihin. Mutta ei se Lassin vauhtia hidasta.

Bill Wattersonin Lassi ja Leevi -sarjakuvan hurja maailmanlaajuinen menestystarina alkoi vuonna 1987. Jo vuonna 1988 suomennettiin ensimmäinen albumi näitten hurjapäitten tarinoita. Sarjakuvat ovat samalla sekä erittäin vauhdikkaita että filosofisia. Wattersonin piirrosjälki on erittäin hyvää ja tuo mieleen vanhoja klassikoita, kuten Herrimanin Krazy Katin.

Venho, Johanna: Okulus ja yöihmiset. WSOY 2003.

Widmark, Martin: Sinisen peilin antikvariaatti. Suomentanut Outi Menna.Tammi 2007.

Davidin aloittaessa yläasteen hänen vanhempansa saavat päähänsä muuttaa Nigeriaan töihin. David on kuitenkin sitä mieltä, että hän jatkaa koulua entisten kavereidensa kanssa eikä lähde vanhempiensa mukaan. Niinpä David muuttaa Melkior nimisen antikvariaatin yläkertaan josta hänelle vuokrataan oma huone. Ensimmäinen koulupäivä on jännittävä ja David saa myös uuden ystävän tietokonenero Larissasta. Sitten alkaakin tapahtua. Yhtenä aamuna kun David tulee aamupalalle hän huomaa, että Melkioria ei näy missään. Seuraavana päivänäkään Melkior ei ole kotona joten David on varma että jotain kamalaa on tapahtunut. Larissan kanssa David ryhtyy selvittämään asiaa ja he löytävätkin talon takapihalta salaperäisen puutarhan ja puutarhan perältä vajan ja vajasta oven jonka takaa laskeutuu portaat alaspäin.

Alhaalla on tila joka on täynnä mitä erilaisempia eläimiä ja jonkinlainen laboratorio. David löytää Melkiorin kirjoittaman kirjeen joka on osoitettu Davidille ja vähitellen Davidille selviää, että Melkior on keksinyt ikuisen nuoruuden lähteen… Mitä sitten tapahtuu ja missä on Melkior tuo kaikki selviää Sinulle kun luet tämän jännittävän kirjan.

Wikland, Ilon: Pitkä, pitkä matka. Teksti Rose Lagercrantz. Suomentanut Laura Voipio. WSOY 1996.

Ilon lähetetään isoäidin luo sotaa pakoon. Onneksi hän ei ole mikään arkajalka ja onneksi hänellä on koira. Silloin ei koskaan ole aivan yksin. Isoäiti ei tiedä olla vastassa, mutta Ilon tietää, missä mummo asuu. Isoäidin luona Ilon käy koulua. Mutta sitten sota muuttuu taas. Isoäiti sanoo, että Ilonin on paettava maasta. Miten Ilonin käy? Pääseekö hän meren yli? Ja kuinka hänen käy vieraassa maassa ihan yksin?

Taiteilija Ilon Wikland on kuvannut oman tarinansa vahvoina kuvina, joissa sodan kuvat ovat harmaan ruskeita ja rauhan kuvat värikkäitä. Pakolaisen elämäntarinaan on helppo samastua. Onneksi pienen Ilonin tarina saa onnellisen lopun, jota mekin saamme todistaa.

Wilde, Oscar: Onnellinen prinssi.

Kuvittanut Ota Janeček. Suomentanut Kirsi Kunnas. Weilin+Göös 1969.

Onnellinen prinssi on patsas. Sillä on kultainen puku ja safiirisilmät ja sen miekkaa koristaa rubiini. Eläessään prinssi on ollut onnellinen: pitänyt hauskaa ja juhlinut päivät pitkät muurien takana palatsissaan. Mutta nyt prinssi näkee. Korkealta pylväänsä päältä hän näkee kaiken kärsimyksen omassa kaupungissaan. Prinssi näkee sairaan tytön, jolla ei ole varaa appelsiiniin. Hän näkee miehen, joka kirjoittaa sormet kohmeessa ullakkokamarissaan. Eräänä syksyisenä iltana prinssin jalkojen välissä yöpyy pääskynen. Pääskynen on jo myöhässä...

Onnellinen prinssi on englantilaisen kirjailijan Oscar Wilden kuuluisa satu. Sen ón kuvittanut tsekkiläinen Ota Janeček. Kirja on painettu Prahassa, sen hehkuvat ja mattapintaiset kuvat jättävät lähtemättömän jäljen Kirsi Kunnaksen suomentamassa sadussa.

Wildesta ja hänen vuonna 2007 suomennetusta satukokoelmastaan on hienosti kirjoittanut Väinö Immonen Savon Sanomissa. PL 2011.

Virtanen, Jukka: Antti Puuhaara: Satuseikkailu. Kuvittanut Mika Launis. Tammi 1996.

Rikas turkiskauppias kuulee ennustuksen, jonka mukaan köyhä vastasyntynyt lapsi perii hänet ja hänen rikkautensa. Eihän se kauppiaalle käy. Kauppias ostaa lapsen kymmenellä kultarahalla ja ripustaa osanhaarukkaan kuolemaan. Mutta ei Antti kuole. Metsästäjä löytää hänet ja kasvattaa omana poikanaan. Sattuupa sitten kauppias metsästäjän majalle ja tuntee Antin. Ja taas alkaa kauppias juonia: lähettää Antin tappokirje mukanaan sanaa viemään kotiinsa. Mitenkähän tässä loppujen lopuksi käy? Ennen kuin Kolkonvirran soutajasta ja Syöjättärestä on selvitty?

Jukka Virtanen on kirjoittanut Antti Puuhaaran vanhan kansansadun pohjalta ensin musikaaliksi ja sitten lastenkirjaksi. Virtasen kieli käy niin kuin savolaispojalta voi kuvitella. ”Minä mistä löydän listimen, tikarin tai pistimen? Tai ehkä käytän luotia. Se on myös muotia.” Kuvittaja Mika Launis sai teoksesta Rudolf Koivu -palkinnon 1997. Kuvitus myötää hyvin kansansatua. Siinä on ”riehakasta huumoria, oivallisia yksityiskohtia ja reipasta liioittelua”. Launiksen kädenjälkeä ovat myös Harry Potter -kirjojen kannet.

Virtanen, Rauha S.: Seljan tytöt. 8.p. WSOY 1992. Selja-sarja.