KIRJASTOON   Toenperä    Puumala  Sulkava                       OSALLISTU  Lukuketun blogi   Risingshadow    Sivupiiri

ALKUUN
 

UUTTA

Ajankohtaista

Lukukilpailu 2014

Rajulukupusu-kilpailu 2015

Koko Juva lukee 2017


KIRJAT
ARJOTTIMET

Maista kotimaista

Maailmalta

Säkeistä sekaisin

Lyhyttä tavaraa

Merta ja kiveä

Kääk! Räiskis!

Fantaasian kartta

Taruja tulevasta

Sodassa ja erällä

Rikos ja rangaistus


KIRJAESITTELYT

  Kotimaisista kirjoista

  Maailman kirjoista

  Runoista

  Novelleista

  Kotimaisista klassikoista

  Sarjakuvista

  Fantasiasta

  Scifistä

  Sota- ja eräkirjoista

  Rikos- ja kauhukirjoista
 

VERKKOKIRJASTOON

 

OHJEET
Lukijoille

Opettajille

Diplomimallit

Tilastokaavake


TEKIJ
ÖIDEN SANAT
Rajulukupusun taustaa

Copyright

LISÄÄ TIETOA
Linkit
 



 

Runoista vähän enemmän



Alanko, Ismo: Rakkaus on ruma sana: valitut laulutekstit. Johnny Kniga 2004.

 

Anhava, Tuomas: Kuuntelen, vieras. Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja. Kuvittanut Yki Nummi. 5. p. Otava 1974.

 

Tuomas Anhava on käännöksillään tehnyt tunnetuksi japanilaista tankaa. Tanka eli lyhyt laulu on viisirivinen 31-tavuinen runo, jossa tavut jakautuvat säkeisiin suhteissa 5-7-5-7-7. Tämän kokoelman runot ovat pääosin peräisin vuosilta 600-1200. Kokoelman lopussa on jälkilause, joka kertoo laajemmin tanka-runoudesta ja esittelee kokoelman runoilijat.

 

Tanka on pelkistämisen taidetta. Muutamalla rivillä ilmaistaan suuria asioita ja tunteita. Vuodenaikojen vaihtelu, vuorokaudenajat, yksinäisyys, ihmisen kaipuu toisen luo, ystävyys ja rakkaus ovat tankojen keskeisiä teemoja. Kirsikkapuut kukkivat, kuu loistaa, villihanhet lentävät. Yli tuhatvuotinen runo elää ja hengittää.

”Minä lähden nyt
vuorten taakse. Sinäkin
kuu mene sinne.
Ilta illalta meillä
on seuraa toisistamme".

Muita Tuomas Anhavan suomentamia tankakokoelmia ovat ”Oikukas tuuli” 1970 ja ”Täällä kaukana” 1975. Kokoelma ”Kevään kukat, syksyn kuu: Kootut tankarunot” 2000 sisältää em. kokoelmien lisäksi uusia runoja. Japanilaisen runouden lisäksi Tuomas Anhava (1927 – 2001) on kääntänyt modernia runoutta, mm. Bo Carpelania, Gunnar Björlingiä ja Ezra Poundia ja julkaissut useita omia kokoelmia. Tuomas Anhava oli tunnettu runoilija, kriitikko ja esseisti. RN

 

Carpelan, Bo: Taivaan maalari. Toimittanut ja suomeksi tulkinnut Kaarina Helakisa. Kuvittanut Hannu Taina. Otava 1990.

 

Hikmet, Nazim: Puut kasvavat vielä. Valikoinut ja suomentanut Brita Polttila. 2. p. Tammi 1981.

 

Hotakainen, Kari: Kalikkakasa : Valitut runot 1982-1988. WSOY 2000. 

 

Kari Hotakaisen "Kalikkakasa"-kokoelma sisältää valittuja runoja kokoelmista "Harmittavat takaiskut" 1982, "Kuka pelkää mustaa miestä" 1985, "Hot" 1987 ja "Runokirja" 1988.

 

Hotakaisen runot ovat sattuvia kuvia suomalaisuudesta ja sen ilmiöistä. Hän piirtää niin suomalais-ugrilaisen miehen kuvaa: ”Se mies ei paljoa puhu / mitä nyt kännissä koirille / Mut kun vauvan päätä silittää / ei tarvii selittää”.  Hänen runojaan lukiessaan kokee löytämisen ja keksimisen iloa vähemmän lukenutkin: intertekstuaaliset viittaukset vievät lasten loruun, sananlaskuun, suomalaiseen tangoon tai radio-ohjelmaan.

 

Hotakaisen kieli on rytmikästä, kekseliästä ja terävää. Sitä on ilo lukea. HP

 

Huotarinen, Vilja-Tuulia: Sakset kädessä ei saa juosta. WSOY

2004.

 

Vilja-Tuulia Huotarinen on tamperelainen äidinkielen ja sanataiteen opettaja, joka harrastaa teatterin tekemistä. Hänen esikoisrunokokoelmansa "Sakset kädessä ei saa juosta" sisältää runoja tytön ja naisen elämästä. Eräässä haastattelussaan Huotarinen kertoi kirjoittaneensa sellaisia runoja, joita hän itse olisi halunnut yläaste- ja lukioikäisenä lukea.

 

Huotarisen runot kartoittavat itsenäiseksi kasvamista. Hän kuvaa kilttiä tyttöä ja kiltin tytön rajoituksia (”hiljaisia ja autuaita ei valita pesäpallojoukkueeseen”, ”sakset kädessä ei saa juosta”), kiltin tytön uhmakasta kasvua ihmiseksi, joka on valmis ottamaan vastuutakin itsestä ja muista. 

 

Oma peili näyttää vain yhdet kasvot. Nuoruudessa nuo kasvot voivat olla omien tai muiden vaatimusten vääristämät. Toisen ihmisen kohtaamisessa on kyse ihmiseksi kasvusta ja peilin vääristymien lievenemisestä: ”Kun herää vieraassa talossa, on hyvä olla / ihmisiä lähellä.” HP

 

Huovi, Hannele: Salaperäinen rasia. Pieniä runoja lapsille ja muille kasvaville. Kuvat Leena Ahvonen-Mäkiö. Weilin + Göös 1985.

 

Häh?! Nuoren runon lähtöviivat. Toimittanut Kari Levola. Artmix oy 1985.

 

Rock on rajaton riemu – runokilpailu järjestettiin Porissa keväällä 1985. Runoja tuli eri puolilta Suomea lähes 450 kpl. Yhteistä oli rock, käsitettynä mahdollisimman laajasti. Rock-sanoitusten lisäksi etsittiin slaagereita ja vapaamuotoista sydänveri-, rock-, avantgarde- ja raparunoutta. Tuloksena oli uutta nuorta, erilaista runoutta. Rock merkitsee näissä runoissa ilmaisuvoimaa, ääntä.

 

Kokoelmassa ovat kilpailun kärkirunot, omaäänisimmät. Tekijöistä suuri osa on yli kahdenkymmenen. Kari Levola, palkintoraadin puheenjohtaja toteaa: ”Silti on syytä puhua nuoren runon lähtöviivoista. Etsiminen, alttiiksi laittautuminen ja ponnistusvoima ovat sitä nuoruutta joka löytää oman, jo kypsyneen äänensä ja persoonansa näissä kirjoittajissa. Nuorta runoamme seuranneena ja siihen itsekin osallistuneena uskallan väittää, että tässä tulevat haastajat!”

 

Näin on. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin on nähty ja luettu, miten esim. Merja Virolainen vuonna 2004 palkittiin Tanssiva karhu -runopalkinnolla. Merja Virolainen sai vuoden 1985 runokilvassa kunniamaininnan. Näin hän sanoo:

”Onnelantie 10, yömusiikkia
Onnelantie. Omenapuut
kilistävät uudenvuoden maljojaan.
Breezing along with the breeze.

Verkkosukka taivaan mehevällä reidellä.
Kuun vulva, hullujen aika.

Kosketa kattoani.
Olen tässä selälläni.”

Muitakin tuttuja nimiä löytyy kokoelmasta. Tämähän on luettava! RN

 

Itkonen, Jukka: Kuutanssi: runoja kasvaville. Otava 1999.

 

”Harakka soi kuin kännykkä:- Lapsi syntyi! se kuuluttaa männyssä…”

 

Jukka Itkosen "Kuutanssi" on hiljaisempaa ja lyyrisempää Itkosta kuin esim. "Be & Bop" vuodelta 1997. Kuutanssissa kuljetaan vuodenaikojen mukaan tunnelmasta toiseen. Tehdään havaintoja luonnosta ja peilataan niitä omiin sisäisiin kokemuksiin. Kuutanssin huumori on hiljaisempaa kuin aikaisemmissa kirjoissa. Nokkelien sanaleikkien oheen ja tilalle on tullut hengittävää, soinnikasta kieltä. Tyylin ja kielen syvenemisessä kuuluu ikään kuin runoilijan ja muusikon ääni. Rokkaririimittelijä kuulostaa joissakin runoissa jopa topeliaaniselta. Mutta onhan Itkosen musiikkiyhtyeenkin nimi ZZ Topelius.

 

Kuutanssi on hurmaavan kaunis runoteos, käteen sopiva, mieltä lämmittävä aarre. Hannu Tainan kuvitus on kuin koru kirjassa alkaen kannen käteen tuntuvasta sulasta ja pyöreäksi hioutuneesta kivestä – tai munasta.

"Usva kulkee vettä myöten, taivas tummentuu. Köyhän pojan jalokivi. Kirkas täysikuu."

Vuonna 1951 Varkaudessa syntynyt kirjailija tunnetaan parhaiten runoistaan. Hän on kirjoittanut myös lastenromaaneja, näytelmiä, tv-näytelmiä, kuunnelmia ja laulutekstejä sekä suomentanut lasten- ja nuortenkirjoja. Jukka Itkonen tunnetaan myös kuvittajana ja kuvantekijänä sekä muusikkona.

  

Itkonen on saanut Arvid Lydecken –palkinnon vuonna 1999 ja Kaarina Helakisa –kirjallisuuspalkinnon vuonna 2000. Vuoden runoilijaksi hänet nimitti vuonna 2000 Suomen runoilijaliitto. RN

 

Itkonen, Jukka: Raparperitie. Runoja ja lauluja. Kustannuskiila 1986.

 

Itkonen, Jukka: Vuokrahuone. Runokertomuksia meitä ja muualta. Kuvat ja ulkoasu Markku Könönen. Kustannuskiila 1987.

 

Kivi, Aleksis: Kootut runot. 3. p. WSOY 1977.

 

Korolainen, Tuula: Marianne-fotoja. Kuvittanut Markko Taina. Tammi 1991.

 

Korolainen, Tuula: Taivas punastuu: Runoja luonnosta ja nuoresta rakkaudesta. BTJ Kirjastopalvelu 1977. Selkokirja.

 

Kunnas, Kirsi: Tapahtui Tiitiäisen maassa. Kuvittanut Christel Rönns. 2. p. WSOY 2004.

 

Kuusiraajainen purppuratähti: 13 – 10 –vuotiaitten runoja.
Toimittaneet Tomi Kontio, Satu Koskimies ja Jarmo Heikkinen. Tammi 2003.

 

TV 1 järjesti kolmannen kerran runokilvan 13-19 vuotiaille nuorille. Kilpailun sadosta koottiin antologia, joka kuvaa tämän vuosituhannen vaihteen nuorten maailmaa, miten nuoret sitä ja itseään kartoittavat.

 

Rakkaus on runojen pysyvä aihe. Tälle kokoelmalle on myös uutta ja omaista enkeli-kuvaston ilmestyminen nuorten teksteihin. Enkeli ei edusta vain uskonnollisuutta, vaan haavetta onnesta, paremmasta ja turvaa. Se kuvaa myös katoavaisuutta ja kuolemaa. Runot on ryhmitelty seitsemään osastoon aihepiirin mukaan. Starring minästä lähdetään.

 

Sota ja terrorismi ei paljon uhkaa, yhteiskunnallisuutta ja yhteistä huolta on vähemmän  kuin aiemmissa nuorten antologioissa. Nuorten tuska on kääntynyt enemmän sisäänpäin. Globaalisuus tulee esille englanninkielisenä runona.

 

Runo ilmaisumuotona on säilyttänyt asemansa. Informaatioyhteiskunta ja tekstiviestikulttuuri ei ole sitä nujertanut. Tällaisen kokoelman luettavuutta haittaa runojen tiivis sijoittelu, runo tarvitsee ilmaa ympärilleen. Voit valita tästä paksusta, mutta mielenkiintoisesta kokoelmasta vaikka yhden osaston.  RN 

 

Laaksonen, Heli: Pulu uis. Esipuhe Kalevi Wiik. Kansi ja piirrokset: Riikka Majanen. 2. sidottu p.  Kustannusliike Sammakko 2001.

 

Suomen Kirjailijaliitto palkitsi vuoden 2000 parhaana esikoisteoksena Heli Laaksosen ”Pulu uis” teoksen. Teoksen esipuheessa Kalevi Wiik valottaa murteiden esiinmarssia. Asterixia ja Aku Ankkaa on käännetty murteille, samoin Kalevalaa ja Raamatun tekstejä.

 

Heli Laaksonen kirjoittaa lounaismurteella. Hän on tällä hetkellä Suomen suosituin runoilija, jonka runokirjat ovat yltäneet yli 30 000 kappaleen myyntiin. Heli Laaksonen kulkee myös esittämässä runojaan. Kokoelma ”Pulu uis” sisältää hauskoja, syvällisiä ja yhteiskuntakriittisiä runoja. Runot kertovat Helsinkiin muuttaneen sukupolven tunnoista, muukalaisuudesta, oman identiteetin löytämisestä, ilosta ja surusta. Kirjasta on nopeasti tullut oman lajinsa lähes klassikkoteos.

Näin esitellään runoilija nettisivuilla

"Laaksose Heli (1972) on runonkirjottaja Suame lännest– Turus syntyn, Uureskaupunkis kasvan, elele Laitlas. Kirjotta ja puhu lyhkäsel suomel – lounaismurttel – mut ymmärttä kirjakieltkin kyl."

Heli Laaksosen muita teoksia ovat mm. runokirja "Raparperisyrän" 2002, äänikirja "Jänes pussis" 2003 ja kolumnikokoelma "Sekaherelmäpuu" 2004. RN

 

Laaksonen, Heli: Raparperisyrän. Kustannusliike Sammakko 2002.

 

Laulajainen, Leena: Lumottu lipas. Kuvittanut Virpi Talvitie. Tammi 2002.

 

Laulajainen, Leena: Satulintu lentää. Kuvittanut Christel Rönns. Tammi 2003.

 

Laulajainen, Leena: Yksisarvinen  ja sadepuu. Kuvat Outi Markkanen. Tammi 1992.

 

Leskinen, Juice: Aika jätti: Runoja. Tammi 1999.  

 

Leskinen, Juice: Äeti. Luonnos muistelmiksi : runoja. Kirjayhtymä 1994.

"Äeti tuli Karjalasta Savoon.
Minä tuli Savosta Hämeeseen.
Minä en ole koskaan puhunut
äetini kieltä."

"Äeti" on Juice Leskisen kunnianosoitus omalle äidilleen ja kaikille äideille. Runoissa kohtaamme sitkeän suomalaisen äidin, joka selviytyy evakkotaipaleesta ja lasten kuolemasta. Vastoinkäymisten keskellä ilo ja elämänusko voittavat.

 

Juice Leskinen (s. 1950) on tamperelainen kaikkien tuntema lauluntekijä ja muusikko. Laulutekstien lisäksi Leskinen on kirjoittanut runoteoksia, lastenlyriikkaa, henkilöhistoriaa ja lehtiartikkeleita. Hänen runojaan on käännetty englanniksi. Hänet on myös palkittu monin säveltaide- ja kirjallisuuspalkinnoin.

 

Juicen ensimmäinen runokokoelma ”Sonetteja laumalle” ilmestyi 1975. Muita kokoelmia ovat mm. ”Jumala on” 1996, ”Maanosamme, maailmamme” 1998, ”Aika jätti” 1999 ja ”Ilonkorjuun aika” 2002. RN

 

Manner, Eeva-Liisa: Kamala kissa: Pilakokoelma. Vanhoille lapsille laatinut Eeva-Liisa Manner. Mezzotintot Frans Toikkanen, 2. p. Tammi 1977.

 

Manner, Eeva-Liisa: Kamala kissa ja katinperän lorut: Epäkohteliaita runoja & parodioita. Tammi 1985.

 

Martinson, Harry: Aniara. Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa. Suomentanut Aila Meriluoto. 3. p. WSOY 1956. 

 

Marttinen, Tittamari: Lasten talossa: runoja. WSOY 2003.

 

Masters, Edgar Lee: Spoon River antologia. 3. p. Suomentanut Arvo Turtiainen. Tammi 1959. 

 

Melleri, Arto: Puukkobulevardi. Otava 1997.

 

Meriluoto, Aila: Lasimaalaus. Näköispainos vuoden 1946 ensimmäisestä laitoksesta. WSOY 1996.

 

Moikkaan kelle sattuu. Nuorten kirjoittajien antologia. Toimittaneet Pirkko Heikkinen ja Marjatta Karikoski. Kansi Kari Piippo. Mikkelin Kirjoittajat 1986.

 

Vuonna 1986 ilmestyneen antologian kirjoittajat ovat 16-24-vuotiaita ja kotoisin alueeltamme: Mikkelistä, Ristiinasta, Juvalta, Savonlinnasta, Anttolasta, Mäntyharjulta ja Pieksämäeltä. Kirjoittajat ovat osallistuneet Mikkelin Kirjoittajat ry:n kirjoituskilpailuun tai olleet mukana nuorten kirjoittajien kurssilla heinäkuussa 1986.

 

Antologian pääosa on runoja, pieni osa lyhytproosaa ja lopussa on tekstejä, jotka ovat nuorten kirjoittajien kurssin pikatehtäviä; paradokseja, mantra-hokemia, valheita ja metaforia. Pikatehtävissä on huikeita oivalluksia, vaikkapa nämä Anu Kettusen ilosta kirjoittamat:

 

”Planktonin paljous valaan suussa on iloni määrä.
Iloni sata ompelukonetta surisevat.
Hymykuoppasi ulottuvat luuhun asti.”

 

Onko nuori runo muuttunut lähes kahdessakymmenessä vuodessa? Mistä kirjoitettiin ja miten? Kestääkö kokoelma kuten hyvän runon kuuluu kestää? Muuttuneen maailman tapaa vaikkapa kirjoittamisen tavan kautta. Henri Hivenoja runoilee:

"rakastan kirjoituskonettani,
sen vallatonta automaattisuutta,
keveyttä,
ei ihme,
että Neruda putosi hyllyltä."

Tämä on tutustumisen arvoinen kokoelma. Hienoa, että kirjoittamista harrastavat nuoret ovat saaneet tekstejänsä julki Mikkelin Kirjoittajat ry:n kautta. RN

 

Neruda, Pablo: Andien mainingit. Suomentanut Pentti Saarikoski. Tammi 1972.

 

Niska, Heikki: Nukunausta Nekkulaan: Ilosofiaa lapsille ja aikuisille. 2. p. Elävien runoilijoiden seura 1995.

"Pöllö kerää myhäillen lahjat ja alkaa kysellä. Jänö, mikä on aakkosten ensimmäinen kirjain? P, mestarin oma kirjain, pupu puputtaa, pöllö nyökkää. Kurre, mitä on yksi ynnä yksi? Että kolme, niinpä niin. Jaakobin pojat, Siiri! Seitsemän kääpiötä, vastaa siili. Totisesti! Nähdään huomenna! päättää pöllö."

Miten vietetään sadepäivää, mikä on kummituksen ravintola, kuinka Aatos lentää tai paavi kylpee?

 

Heikki Niskan ilosofia lapsille ja aikuisille loruttelee ja ilottelee, leikkii sanoilla ja ajatuksilla. Heikki Niska on pohjanmaalainen kokki ja runoilija, joka on julkaissut kaksi kokoelmaa sekä nuorille että aikuisille.

 

Oksanen, Aulikki: Sinua, sinua rakastan. Kauneimmat rakkausrunot. WSOY 1998.

 

Hurmaavan kaunis kokoelma Aulikki Oksanen kuolemattomia rakkausrunoja, joista suuri osa tunnetaan Kaj Chydeniuksen säveltäminä. Yksi tunnetuimmista on kokoelman nimiruno, joka on kirjoitettu 1968 Mikko Niskasen elokuvaan Asfalttilampaat. Myöhemmistä runoista tekijä on valinnut kokoelmaan runoja, jotka heijastavat rakkauden eri vaiheita ja vivahteita. ”Tahdon keltaista” liittyy äidin kuolemaan ja ”Töyhtöhyyppä” ensimmäisen lapsen syntymään.

 

Aulikki Oksanen on kuvittanut kokoelman omilla piirroksillaan. Osa niistä on originaaleja 60-luvulta, osa juuri tätä teosta varten syntyneitä. Tätä kirjaa voi lukea, katsella ja kuunnella.

 

Aulikki Oksanen (s. 1944) on paitsi monipuolinen kirjailija myös tunnettu laulajana ja elokuvanäyttelijänä. Hän on kirjoittanut romaaneja, novelleja, näytelmiä, runoja ja lastenkirjoja.

"Perhonen ui, kala lentää.
Ihminen on kysymys ja kosketus.
Rakkaus on ainut laulu." RN

Oksanen, Sofi: Liian lyhyt hame: Kertomuksia keittiöstä: Laululyriikkaa. Bonnier 2011.

"Jossain on aina jotkut bileet

jossain aina puisto ja pussikalja,

jossain aina joku baari,

joku joka hymyilee tervetuloa

Aina jossain joku muu

kuin minä"

Sofi Oksanen on kirjoittanut runoja naisista lähisuhdeväkivallan uhreina, omina uhreinaan, elämäntapansa uhreina. Runot heittävät kaikki kulissit ja vaatteet todellisuuden yltä ja näyttävät naisen kivun ja kaipauksen rujona ja kaunistelemattomana. Rehellinen, rohkeasti nähty ja kirjoitettu teos naiseuden siitä syrjästä, jonne kirjailijat harvemmin katsovat. Laulut, lyriikat ovat Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan yhteisprojektin tulosta. Teoksen myynnillä tuettiin ensi- ja turvakotien liittoa. PL 2014

 

Omar Khaijam: Malja ja mennyt maine. Suomentanut ja jälkisanat laatinut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books 1999.

 

Persialaisen Omar Khaijamin (1048-1131) runot on ensi kertaa alkukielestä suomentanut Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila.

 

Runot kertovat viinistä, nautinnoista, rakkaudesta ja kuolemasta. Runoissa mystinen ja maallinen kietoutuvat yhteen. Elämän ilot vapauttavat ihmisen maineen kahleista. Omarin nelisäkeet ovat kuuluisia kaikilla maailmankielillä. Jälkisanoissa käsitellään laajasti tekijää ja runoja. Niiden kautta voi kiinnostunut lukija tutkailla runoja syvemmin.

"Ihmiset pohtivat oppeja ja uskontoja,
ovat ihmeissään, etsivät varmuutta,
kunnes äkkiä kuuluu huuto: Typerykset!
Ei oikea tie ole mikään noista!"
RN

Parkkinen, Jukka: Sananjalkoja metsäpolulla. Kuvittanut Satu Paakkala. WSOY 2004.

"Luontoäiti opettaa ja näyttää mallia, kuinka tikka puuhun pääsee ilman pallia."

Parkkisen kanssa voi lähteä eräretkelle: mukaan suden vaellukseen, hevosen savottatöihin ja sammakoiden kutulammelle. Mutta runoista saa selvän myös mäyrien valuuttaongelmista, tupajumien virrestä sekä varisten parisuhdeongelmista.

 

Parkkinen on kirjoittajana usein juonikas ja kujeileva, mutta tässä runokirjassa ei ole kovin paljon jälkiä korpin kypsyydestä raakaan elämään. Pikemminkin Parkkinen äyskäröi nyt saman virran vesistä kuin Lauri Pohjanpää tai Yrjö Kokko. Viimeksi mainitusta Parkkinen on kirjoittanut elämäkerran. Runojalkakaan ei nilkuta kuten korpilla ennen.  PL

 

Pitäiskö kiittää? Nuorten omat runot. Toimittanut Tapani Suominen. Kuvittanut Eeva Mehto. WSOY 1981.

 

Kokoelman pohjana on Yleisradion vuonna 1980 järjestämä runokilpailu, jonka avulla haluttiin saada kuva nuorten maailmasta. Kilpailuun lähetettiin tuhansia runoja, joista tähän kirjaan on valittu muutamia kymmeniä.

 

Runojen perussävy oli tumma. Nuoret kirjoittivat yksinäisyydestä, epävarmuudesta ja ahdistuksesta. Nuoret vetosivat luonnon puolesta. Rakkaus, ilo ja huumori olivat mukana, vaikka päällimmäiseksi nousi huoli huomisesta, omasta elämästä ja koko maailmasta.

 

Kokoelman runot on jaettu eri aihepiireihin. Sieltä löytyvät ajatukset koulusta, nuoruudesta, kodista, yksinäisyydestä, rakkaudesta, luonnosta ja ihmisestä, tulevaisuudesta sekä ajatukset lapsuudesta että pienten koululaisten omat runot.

 

Ajatuksia koulusta, Antti Seppänen, 14 v. Sulkava:

"Me
Me ollaan kuin liukuhihnalla
kuljetaan
luokasta toiseen
opettajat
lyövät leimansa
meihin jokaiseen
kaikkiin samanlaisen."

Onko mikään muuttunut? Ja mihin suuntaan? Kysymyksiä herättävä kokoelma. RN

 

Rasa, Risto: Taivasalla. Otava 1987. 

 

Risto Rasa (s. 1954) kirjoittaa uusin silmin luonnosta. Hän poimii runoihin pieniä yksityiskohtia ja tarkastelee luonnon mikrokosmosta, joka kuhisee elämää. Rasa tekee inhimilliseksi luonnon pienoismaailman, rakentaa siitä aivan oman maailmansa.

"Talviyö.
Männyissä mahla
matkalla
ylös Neulasiin."

Taivasalla on Risto Rasan seitsemäs runokokoelma. Omaääninen Rasa on saanut monia palkintoja runoistaan. Rasan runokirjat sopivat taskuun vaikkapa keväiselle metsäretkelle. RN

 

Runeberg, J.L.: Vänrikki Stoolin tarinat. Suomentanut Paavo Cajander. Delfiinikirjat. Otava 1975.

 

Röyhkä, Kauko: Get on 101 rocklyriikan parasta. Tammi 2000.

 

Saarikoski, Pentti: Ääneen. Martti Mäkelä esittää Pentti Saarikosken runoja vuosilta 1958-1966. Otava 1977. CD-levy ja kirja yhdessä.

 

”Ääneen” sisältää läpileikkauksen Pentti Saarikosken seitsemästä runokokoelmasta. Saarikosken oman äänen voi kuulla raidoilta 1, 34 ja 57. Istu mukavaan tuoliin, sulje silmät ja lähde huikealle runomatkalle! Kuuntele sitkeästi, anna runon viedä. Älä säikähdä, vaikka et omasta mielestäsi ymmärtänytkään.

 

Runoja levyllä esittää Martti Mäkelä, joka on toiminut lausujana ammattimaisesti vuodesta 1991 lähtien. Mäkelä kirjoitti Kajaanin runoviikolle 1995 Saarikoski-monologinäytelmän ”Euroopan reuna”, joka sai laajalti huomiota.

 

Pentti Saarikoski (1937 – 1983) on suomalaisen lyriikan voimahahmo, joka runoilijana on oppinut, jopa vaikeaselkoinen. Saarikoskelle oli alusta alkaen läheistä antiikin kirjallinen ja filosofinen perinne. Mutta toisaalta hänen mielestään runon on oltava ”sotkuinen, sekava, täynnä keskenään ristiriitaisia rakennuksia, suunnittelemattomia, ränsistyneitä ja täynnä elämää”.

 

Pentti Saarikoski oli legenda jo eläessään. Hän rikkoi tabuja, herätti ihastusta ja pahennusta. Pentti Saarikosken ristiriitainen persoona kiinnostaa ihmisiä edelleen. Hänen tuotantoaan luetaan, kirjoista otetaan uusia painoksia ja kirjailijasta julkaistaan elämäkertoja. Myös Pentti Saarikosken hauta Valamon luostarin hautuumaalla on eräänlainen pyhiinvaelluskohde.

 

Pentti Saarikoski kirjoitti useita kymmeniä teoksia, suomensi kirjallisuutta ja hänet palkittiin monin palkinnoin. Saarikosken kirjoja on käännetty useille kielille. Hänen läpimurtoteoksensa ”Mitä todella tapahtui” 1962 muodostui esikuvalliseksi 1960-luvun suomalaiselle runoudelle. RN

 

Sapfo: Iltatähti, häälaulu. Suomentanut Pentti Saarikoski. Otava 1969.

 

Sirowitz, Hal: Äiti sanoi. Suomennos Hanna Kjellberg. 3. p. Like 2003.

 

Jos haluat käteesi hauskan ja kipeän, erilaisen runokirjan, niin tässä se on. Ole hyvä!

 

Nämä runot on kirjoitettu esitettäviksi. Sirowitz itse on lausunut niitä suurella menestyksellä myös Suomessa. Runoilija, viisivuotias juutalaispoika, saa niissä äidin yksinkertaisia elämänohjeita runojen ja pienten tarinoiden muodossa.

 

Runot koskettavat kaikkia. Meillä kaikilla on tai on ollut äiti. Runoissa äiti sanoo – kieltää ja nalkuttaa. Kirjailijan mielikuvitus kehittää tottelemattomuuden seuraukset absurdeihin mittasuhteisiin. Runoissa puhutaan ruumiin osista, vaatteista, tyttöystävistä, hautausmaista - koko elämän kirjosta, petollisen yksinkertaisesti ja asioita koomisesti yhdistellen. Syy- ja seuraussuhteet ovat yllätyksellisiä.

"Älä syö mitään huoneessasi,
Äiti sanoi. Tulee lisää ötököitä.
Ne luottavat sinunlaisiisi ihmisiin…"

Hal Sirowitz, s. 1949, asuu New Yorkissa. Hän opettaa sopeutumattomia lapsia ja toimii kirjailijana. Sirowitz on erittäin suosittu runoilija ja esiintyjä. Häneltä on suomennettu ”Äiti sanoi” –kokoelman lisäksi kokoelmat ”Terapeuttini sanoi” 2000 ja ”Aikansa kutakin” 2004. RN

 

Sydän heittää kärrynpyörää. Toimittanut Pirkko-Liisa Perttula. Kuvittanut Taina Värri. Otava 2004.
 

Tabermann, Tommy: Yksinäinen tyttö ja yksisarvinen. Kuvat Mirka Johansson. Gummerus 2003.

 

Tiihonen, Ilpo: Largo. WSOY 2004.

 

Ilpo Tiihosen ”Largo” on runokirja, joka on pakko lukea, ja lukea moneen kertaan. Joka lukukerralla se aukeaa uudella tavalla, ihastuttaa, ihmetyttää ja naurattaa. Jo kirjan punamusta kansi houkuttaa lukijaa. Tyylikkään kannen ovat toteuttaneet Ville Tiihonen ja Leena Hoppania.

 

Largo palkittiin v. 2005 Valtion kirjallisuuspalkinnolla sekä Savonia-palkinnolla. Palkintoperusteluissa sanotaan:

"Ilpo Tiihonen yhdistää runoissaan uuden ja vanhan. Hän tiivistää ja soinnuttelee. Kiihdyttää ja hidastaa, luo suvantoja, joista käsin näkee tähtiin asti. Tiihosen runoudessa kaikuu niin loppusointu kuin säröäänikin, erikseen ja rinnakkain. Tiihonen on romantikko, joka ei pelkää herkkiä sävyjä. Mutta häneltä irtoavat myös äkkiväärä sosiaalinen kommentti ja hervoton parodia. Tiihosen runous on kielen juhlaa."

 

"Lausujat

 

Juuri silloin kevät ja joutsenet,
kaikki siipien vaus vaus vaus,
kaikki varikset oksilla kraus
tom kraus tom kraus
ja koko kiiman paupauhaus,
kissaltakin kurnaus…"

Largon teemoja ovat elämän suuret teemat: rakkaus, elämä ja kuolema. Vuodenaikojen vaihtelu ja sen vaikutus ihmismieleen on vahvasti esillä. RN

 

Tiihonen, Ilpo: Tähtipumppu. Kuvitus Ville Tiihonen. WSOY 1992.

"Keikkabändi

Hei, läski taikka luikku
anna tulla soiton ruikku
torven suusta täyttä häkää
vaikka roiskuis vähän räkää."

Tähtipumppu on kokoelma balladeja ja lauluja. Niistä osa on tuttuja Tiihosen lastennäytelmästä ”Kallion kimallus”. Tähtipumppu on kirpeän omaperäinen balladikokoelma, jossa soi koko kotimaa. Kielen taituri, rytmikko Tiihonen on vauhdissa. Tartu kirjaan! Lue millaista on Sikojen rakkaus, miten Reiska nukkuu rapussa tai miltä tuntuu Harjukadun sauna.

 

Ilpo Tiihonen (s. 1950) on julkaissut loistavia runoteoksia, kirjoittanut teatteri- ja televisionäytelmiä ja suomentanut runoja ja lastenkirjallisuutta. RN

 

Tossavainen, Jouni: Juoksijan kirja. Gummerus 1985.

 

Turtiainen, Arvo: Minä paljasjalkainen. Toinen, vuonna 1962 ilmestyneen ensijulkaisun mukainen painos. Esipuhe: Ilpo Tiihonen. Tammi 2004.

 

”Stadin Arskan” syntymän 100-vuotismuistoksi tuli uusi, kuvitettu painos v. 1962 ilmestyneestä kokoelmasta. Teoksen esipuheen on kirjoittanut toinen stadilainen runoilija, Ilpo Tiihonen. Esipuhe kertoo ihmisestä Arvo Turtiainen ja valottaa laajasti hänen tuotantoaan. Kirjan nostalgiset mustavalkoiset kuvat vievät lukijan 1900-luvun alkupuolelle, runojen maisemaan. Kirjan lopussa on hauska slangisanasto. Jos et tiedä, mitä tarkoittaa kujigat, freka tai jentta, niin sanastosta selviää.

 

Murre ja slangi on tällä hetkellä pinnalla. Arvo Turtiainen kirjoitti 1960-luvulla stadin slangia. ”Minä paljasjalkainen” nosti Turtiaisen suosionsa huipulle. Runoilija kirjoittaa Helsingistä ja samalla kelaa maailmanhistoria oman kokemuksensa lävitse. Kokoelmassa on myös oodi Helsinkiin maaseudulta muuttaneista nuorista työläisistä, tytöstä ja pojasta, jotka perustavat perheen.

 

Arvo Turtiainen oli vasemmistolainen runoilija ja kääntäjä. Hän kuului kirjailija- ja taitelijaryhmä Kiilaan. Turtiainen kirjoitti 1930-1960-lukujen aikana lähes kaksikymmentä teosta. RN

 

Tässä taivas, tässä maa: Rakkauslauluja. Toimittanut Anna-Leena Härkönen. 2. p. Otava 1987.

 

Viita, Lauri: Betonimylläri. 6. p. WSOY 1975.

 

Vuorio, Maria: Ison kiven juureen. Tammi 2001.

"Kun kerran kävin koulussa, sain viettää siellä vuosia ja juosta pitkin käytäviä myöhästymisvaarassa, hei, tunti alkoi jo! ja pyyhältäen kurvasin loukkoon pulpetin. Vaan heti silloin kellokin osoittimet jähmetti ja vääntyi minuutista minuuttiin niin vaivoin, että epäilin ajan kulua; se taisi kiitää jossain muualla, poissa ollessa, taivaan tuulissa, ja hyppytunnilla kun läpi kortteleiden porhalsin ja melkein myöhästyin ja ehdin sittenkin, kun halusin vain olla hetken vapaana."

Etanan muistilistaa on syytä tutkia ja kuunnella: säveliä, sadetta, kimalaisia, hyttysten hyminää ja heinäsirkkain soitantoa.

 

Maria Vuorion esikoisrunokirjan alaotsikkona voisi olla runoja niille jotka ovat nuoria. Nähdä, kuulla, aistia elämä ympärillään - mikä ilo saada se soimaan myös runossa niin että lukijalle tulee hyvä mieli. Maria Vuorio on julkaissut sekä lasten- että nuortenkirjoja. PL

 

Yrjänä, A. W.: Arcana. 5. p. Like 1977.

 

Yrjänä, A. W.: Rota. Like 2000.